perjantai 18. joulukuuta 2009

JOULUTAUKO

Viime viikonloppuna kävimme puoliskoni työpaikan pikkujouluissa, ranskaksi repas de Noël, ottaen huomioon, että Ranskassa kaikki varteenotettava tapahtuu ruokapöydässä. Paikkana oli pieni, hilpeä cabaret pikkukapungissa nimeltä Sommières. Se sijaitsee Gardin departtementissa, Nîmesin kaupungista länteen.
En ollutkaan siellä ennen käynyt ja päätin palata paikalle keväämmällä, kun kylmä ja tuuli ei enää aja sisätiloihin pikapikaan. Mukaan ei tullut kameraa ja tämä puhelimella otettu kuva ei ole kaikkein siisteimpiä, mutta ehkä siitä voi vähän aistia vanhan kaupungin kujien ja pylvästorin kiehtovuutta. Parempia kuvia sitten, kun käyn uudelleen kaupungissa paremmin varustettuna.
Joulun lähestyessä pidän pienen tauon. Jotain uutta minulta voi löytää sivublogistani, johon johtaa linkki ikkunan kuvan kohdalta, oikeassa sivupanelissa.

torstai 17. joulukuuta 2009

NÄYTTELYT, II

Ave Caesar !

Arlesin antiikin ajan museossa on meneillään loistava näyttely, jota ehtii ihailemaan vielä ensi vuoden syyskuulle asti. Vuosikausien työ Rhône-joen pohjalla on tuottanut tulosta ja nähtävillä on kokoelma arkeologista aineistoa antiikin Arlesin eli Arelaten loiston päiviltä. Antiikin aikana Arles oli tärkeä kaupan ja merenkäynnin solmukohta. Arles sijaitsi silloin paljon lähempänä merta, joten merilaivat saattoivat lähestyä sitä ja niiden lasti saatettiin lastata jokilaivoihin, jotka kuljettivat kauppatavaran syvemmälle Galliaan tai päinvastoin.


Siten Arlesin edustalle on kertynyt huomattavat määrät esineistöä, jotka ovat peräisin joka puolelta Rooman imperiumia. Ne on joko tahallaan heitetty jokeen tarpeettomina, kuten tyhjiä ruukkuja tai jotka ovat peräisin satamaan hukkuneista laivoista. Joen pohjasta on löydetty useampi laiva täydellisessä kunnossa lasteineen kaikkineen.

Toisaalta kokonaisia taloja ja niiden sisällyksiä on myös vajonnut joen pohjaan. Näyttely esittelee siten 700 vastikään joenpohjan uumenista löydettyä esinettä, sekä laivojen lasteja ja käyttöesineitä, että kaupungin rakennusmateriaaleja, rakennusten koristeita ja jopa patsaita. Se antaa hyvän kuvan Arlesin vastarannan, nykyisen Trinquetaillen kaupunginosan ulkonäöstä Rooman valtakaudella, joka on tuntemattomampi kuin itse kaupungin ulkonäkö, sillä Arlesissa on edelleen esillä runsaasti antiikin raunioita, kun taas Trinquetaillen puolella niitä ei enää ole nähtävillä. Siten paljastuu, että Arelate oli paljon luultua suurempi kaupunki antiikin ajalla.
Näyttelyn vetonaula on aivan viime aikoina löytynyt Caesarin rintakuva, joka on vasta toinen varmistettu Caesarin muotokuva maailmassa. Sen eteen muodostuukin nopeasti pitkä ihailijoiden ja valokuvaajien jono, mutta samassa salissa on esillä myös monia muita mielenkiintoisia patsaita ja friisejä.

Orjan pronssikuva.

Näytteillepano on erittäin onnistunut, tavallisesti kuivat esineasetelmat on elävöitetty piirroksilla antiikkisesta Arlesista ja videonäytteillä vedenalaisen arkeologian arkipäivästä. Lapsiakin näytti kiinnostavan arkeologin työ niin epätavallisessa ympäristössä.
César, le Rhône pour mémoire, Musée départemental Arles antique (13) aina 19.09.2010. Vinkinä niille, jotka haluavat käydä näyttelyssä ja jotka voivat valita ajankohdan : sisäänpääsy on ilmainen joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.

torstai 10. joulukuuta 2009

NÄYTTELYSUMA, I

Viime aikoina olen käynyt useammassa näyttelyssä Arlesin seudulla. Joulunaika saa ihmiset liikkeelle ja kolea ilma ehkä myös, oleskellaan mieluummin sisätiloissa kuin ulkosalla.

Jo vuosikymmeniä on Arlesin keskustassa ollut nähtävissä joulun seudulla santoniereiden eli seimifiguurien tekijöiden katselmus. Paikkana on Saint Trophemen luostari, jonka komeat holvisalit antavat kauniin taustan erilaisille santoneille. Figuurit ovat monen kokoisia, monen näköisiä ja eri aineista tehtyjä. Yleisimmät ovat pieniä, savesta tehtyjä ja maalattuja. Harvinaisempia ovat suurikokoiset, nukkemaiset seimihahmot. Monia muitakin materiaaleja käytetään joskus.
Perinteisten seimissä tavattujen raamatullisten hahmojen lisäksi on viime aikoina luotu paljon provencelaiseen elämänmenoon liittyviä hahmoja ja historiallisia henkilöitä. Pari vuotta sitten eräs santonien tekijä oli saanut loistavan idean, tehdä figuuri ranskalaisten suuresti rakastamasta Abbé Pierrestä, mutta Emmaüs-liike vastusti ajatusta ja kielsi figuurin myymisen. Yksi tunnetuimmista aixiläisen Fouquen hahmoista on nimeltään ”mistral” eli tuulentuivertama paimen, joka kulkee tiellä iso viittansa hulmuten. Maalari Cézannen merkkivuotena luotiin totta kai Cézanne-hahmo, joka istuu mieliaiheensa, Sainte Victoire-vuoren edessä. Ja Arlesissa on tietysti luotu kaupungin kuuluisimman hahmon, Van Goghin, figuuri.

Tässä kuvassa figuureja Arlesittarista eli Arlesiènnes eri vuosisadoilta. Keskimmäinen valkopukuinen hahmo on pukeutunut yleisimmin käytettyyn Arlesittaren pukuun.

Toisella puolella Place de la Républiqueä on Sainte Annen kappeli, joka ei enää toimi kirkollisena rakennuksena, vaan näyttelysalina. Ennen joulua siellä oli nähtävissä näyttely Sur les traces de Mireille eli Mireillen jalanjäljissä. Se käsitteli Frédéric Mistralin suurteosta Mireille ja sen vaikutusta Arlesin elämään (kuvassa Mistralin patsas Arlesissa).

Mistralin runokertomus Mirèio eli Mireille täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Se kertoo nuoresta tytöstä nimeltä Mireille, joka kokee kielletyn rakkauden ja lopussa kuolee Saintes Maries de la Merissä. Kertomus on ollut pohjana niin oopperalle kuin elokuvalle ja kuuluu vahvasti provencelaiseen legendaan. Sen vaikutus on näkynyt vuosikymmenien ajan Arlesin perinnejuhlissa ja se vaikuttaa yhä edelleen mm. Arlesin kuningattaren traditiossa. Näistä kaikista aiheista oli kerätty kuvia kappeliin, mutta eniten siellä voi ihailla perinteisiä Arlesin naisten pukuja.
Keskelle kappelia oli luotu konkreettisesti Mireillen tie Arlesista Saintes Marie de la Meriin ja lopussa seisoo ”valaistunut”, valkopukuinen Mireille.

Jos joku lukijoista viettää jouluntienoota Arlesin seudulla, kannattaa todella käydä katsomassa santon-näyttely. Toinen mielenkiintoinen näyttely on César, la Rhône pour mémoire, Rhône-joen pohjasta löytyneitä antiikkisia esineitä, josta myöhemmin lisää. Ja eritoten kannattaa kävellä Arlesin keskustaan 19.- 24. päivänä, joka iltana, jolloin Place de la Républiquellä voi ihailla taianomaisia musiikki-, valo- ja akrobatianäytöksiä, Drôles de Nöels.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

FRENCH KISS

Ei, ei ole kyse siitä suudelmasta, jota yleisesti kutsutaan ranskalaiseksi, vaan yleisestä ranskalaisesta tervehdyksestä, joka täällä tunnetaan nimellä bise. La bise eli poskisuudelma on yleinen tervehdysmuoto Ranskassa.
Periaatteessa sen suorittaminen on helppoa ja nopea oppia ulkomaalaisillekin. Meillä suomalaisilla, joilla on toisenlainen henkilökohtaisen tilan taju kuin latinalaisilla kansoilla, on kuitenkin joskus ongelmia tällaisen tungettelun kanssa, varsinkin kun se joskus tapahtuu ihan ensimmäisellä tapaamisella eikä mitenkään tarkoita todella läheisiä ja lämpimiä välejä suutelijoiden kesken. Olenpa tuntenut tapauksia, joissa se oli yksinkertaisesti ylipääsemätöntä, mikä on aika vaikeaa selittää ranskalaiselle, jolle se on täysin neutraali tervehdys. Esimerkiksi rakastuneet eivät tavatessaan maiskauttele poskisuudelmia, vaan suikauttavat suoraan huulille.
Toisaalta täysin vieraat eivät myöskään poskisuutele, se on kuitenkin tuntemisen merkki. Poskisuudelmat ovat Ranskassa pääasiallinen fyysisen kontaktin muoto. Ihmiset eivät yleensä syleile tai hakkaile toisiaan selkään niin kuin muualla. Aikuiset miehet joko paiskaavat kättä tai sitten, vaikkakin vähemmän yleisesti, suutelevat toisiaan poskille. Naiset taas hyvin harvoin antavat kättä, poskisuudelma on yleisin tervehdysmuoto, jopa jo ensimmäisellä tai toisella tapaamiskerralla.
Ulkomaalaisten yleisin virhe on todella suudella toisen poskea eikä oikeaoppisesti pysähtyä pari milliä vastaposkesta ja maiskauttaa suudelman ääni ilmaan. Ehkä tällaiset poskien nuolijat ovatkin syypäitä poskisuudelmien huonoon sietoon.
Vaikeampaa onkin oppia, montako kertaa suudelma suoritetaan. Se tuntuu riippuvan maantieteestä. Aix-en-Provencessa kauan eläneenä opin suutelemaan kerran kumpaakin poskea. Yht’äkkiä jouduin oppimaan, että niinkin lähellä kuin Avignonissa asuvat suutelevatkin kolme kertaa. Se onkin yleistä etelä-Ranskassa, Pariisin seudulla taas kaksi kertaa on normi.
Sikaflunssan leviäminen on panemassa Ranskassakin poskisuukot vaakalaudalle. Huhu väitti hallituksen jopa ajattelevan niiden lailla kieltämistä. Virastoissa ja laitoksissa kehoitetaan välttämään poskisuudelmia. Suuri huoli on tietysti talouden lamaantuminen, jos liikaa ihmisiä on poissa töistä sairauden tai lasten koulujen sulkemisen takia. Hallitus on panostanut täälläkin laajaan rokotuskampanjaan. Ensisijaiset rokotettavat on jo kutsuttu rokotuskeskuksiin. Ja tänään alettiin rokotukset kouluissa.
Aluksi kampanjalla ei ollut paljoakaan menestystä. Rokotuskeskukset pysyivät tyhjinä. Ranskalaiset ovat sitä epäilevämpiä, mitä enemän jotain toitotetaan. Heidän synnynnäinen vastakarvaisuutensa nousee heti esiin, kun heitä yritetään marssittaa johonkin suuntaan.
Viime päivinä mielialat ovat kuitenkin muuttuneet ja nyt keskuksissa jo jonotetaan piikkejä. Sikainfluenssan pelko ei kuitenkaan ole muuttanut ranskalaisten tapoja mainittavasti. Työpaikallani poskisuudelmat maiskuvat kuten ennenkin. Joku luottaa omatekoisiin ihmeaineisiin vastustuskyvyn kasvattamiseksi, toiset ovat epäileväisiä ja kolmannet eivät lainkaan ymmärrä keskustelua.

tiistai 24. marraskuuta 2009

MEEMI

Tässä meemi, jonka ystäväni Fifi lähetti. Ideana on vastata kysymyksiin kirjahyllyni sisällön avulla. Yritin löytää kirjannimiä, jotka kuvastavat mahdollisimman hyvin todellisuutta. Mutta koska kirjakokoelmani on aika pieni täällä Ranskassa, jäi kaksi kysymystä ilman nasevia kirjannimiä. Eikä muutenkaan ole niin naulan kantaan ja sielukas kuin muiden vastaajien. Huoh. Todelliset kokoelmani ovat Suomessa, täällä Ranskassa elän edelleen matkalaukuissa. Mitähän muuta tämä minusta kertoo kuin, että kirjat sivuavat lähinnä paria, kolmea aihepiiriä ja ettei häpeäkseni minulla ole kovinkaan paljon kaunokirjallisuutta. Valokuvassa en sitten ole minä, mutta kirjahyllyssä on isäni kirjoja.

1. Oletko mies vai nainen?
The way of the green witch, Arin Murphy Hiscock
2. Kuvaile itseäsi.
Gardening for dummies, Fischer, Maccaskey, Marken
3. Kuinka voit?
On the brink, Jonathan Fenby
4. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Seeking Provence, Nicholas Woodsworth
5. Mihin haluaisit matkustaa?
Le voyage en Polynésie, Matisse
6. Kuvaile parasta ystävääsi.
Sense and sensibility, Jane Austen
7. Mikä on lempivärisi?
Rouge Brésil, Jean-Christophe Rufin
8. Millainen sää on nyt? --
9. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?- -
10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Inspiration, Tricia Guild
11. Mitä elämä sinulle merkitsee?
A simple path, Dalai Lama
12. Millainen parisuhteesi on?
Love and friendship, Jane Austen
13. Mitä pelkäät?
Pride and prejudice, Jane Austen
14. Päivän mietelause?
Une politique de bonté, Dalai Lama, S. Piburn
15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Leçons d’amour, Dalai Lama, J. Hopkins
16. Miten haluaisit kuolla?
The artist at work in her studio, Elizabeth Blackadder
17. Mottosi?
Nature et spiritualité, Jean-Marie Pelt
Tämän meemin voivat omia kaikki haluavat kiinnostuneet ja antaa omat vastauksensa.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

RUUSUJA JA RISUJA

Tähän mennessä huonoa marraskuuta mananneet ovat olleet väärässä : ilmat ovat pysyneet kuivina ja kauniina ja lämpötilat vuosituisia keskimääriä lämpimimpinä. Nyonsin pensaissa kukkivat vielä ruusutkin.
Nyonsin oliiveja ja ruusuja.

Muut kiireet ovat vieneet ajan matkailulta, olemme olleet enemmän lepo- ja kuntoilutuulella. Tässä kuitenkin pari uutta kuvaa työmaani syksyisistä maisemista.

Maalla työtä tekevänä olen tietysti iloinen, että säästyn kurassa rämpimiseltä. Ja työpäivät tuntuvat kevyemmiltä tällaisessa ympäristössä. Eikö tämä ole syy, miksi etelä-Ranskassa halutaan asua?

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

HALLOWEEN VS TOUSSAINT


Ranskassakin on alettu juhlia Halloweenia, lähinnä sen kaupallisia muotoja – kaupat ovat täynnä kirjavaa Halloween –krääsää, jota väsyneet vanhemmat ostavat kiljuville kakaroilleen. Lokakuun 31 päivä lapset kiertävät pitkin kylää keräämässä karkkia, kuten Yhdysvalloissa – ja kuten Suomessa lapsuudessani tehtiin pääsiäisenä. Jokohan siellä on vanha tapa pukeutua noidaksi pääsiäisenä kuollut vulgaarimpien amerikkalaisten tapojen jaloissa ?

Perinteisesti Ranskassa kuitenkin vietetään Pyhäinmiesten päivää, la Toussaint, marraskuun ensimmäisenä. Sinä päivänä muistellaan poismenneitä ja viedään haudoille krysanteemeja, joita tällä hetkellä tyrkytetään kaikissa kaupoissa. Täällä krysanteemit ovat kokonaan hautausmaakukkia. Niitä on erittäin harvinaista nähdä muualla. Samoin kuin meillä liljat mielletään kuoleman kukiksi täällä ei kukaan osaa käyttää tuota upeaa kukkaa koristeena.

Onneksi en ole ranskalainen ja voin hätkähdyttää kadulla kulkijoita ikkunalaudallani istuvalla krysanteemilla. Varsinkin, kun krysanteemi on erittäin näyttävä kasvi. Yllä näette mielilajini isoine keltaisine pompuloineen. Krysanteemi on kotoisin Kiinasta, jossa se oli kokonaan keisareille varattu kukka, jota kansa ei saanut viljellä. Sen kultaiset värit muistuttivat keisarin korkeasta asemasta. Mikä onni voida ihailla sitä pelkäämättä keisarillista vihaa!

lauantai 31. lokakuuta 2009

TOINEN SILMÄYS TYÖELÄMÄÄNI

Kuten jo kerroin, ilma on ollut todella hyvä tähän asti. Se tekee päivätyöstäni ulkoilmassa mukavaa, mutta luonto ei ehkä ole yhtä tyytyväinen kuin puutarhurilaumamme. Se ei näytä oikein tietävän, onko kevät vai syksy. Jotkut kasvit ovat alkaneet uudelleen kukkimaan ja työntämään versoa. Mikä voi käydä niille kalliiksi, kun pakkanen iskee.

Syksy on kuitenkin hiipinyt paikalle ja maalannut luonnon loistavilla väreillään. Se tekee työnteosta tässä ympäristössä ihanaa.

Jotta kaikki ei näyttäisi liian ihanalta, on kuulemma olemassa sanonta, joka toteaa, että jos lokakuu on erityisen kaunis, marraskuu on varmasti erityisen kamala. Minkä voimme todeta hyvin pian !

EMMAUS

Eilen oli kulunut kuusikymmentä vuotta siitä, kun l’Abbé Pierre perusti ensimmäisen Emmaus-yhteisön Pariisin lähistölle. Sattuneesta syystä olen viime vuosina seurannut läheltä yhden Emmaus-yhteisön elämää, joten en voinut sivuuttaa tätä juhlapäivää ilman kommentttia.
L’Abbé Pierre, joka kuoli tammikuussa 2007, on yksi Ranskan rakastetuimmista henkilöistä ja hänen elämäntyönsä on laajentunut sekä toimintamuodoiltaan että kansainvälisesti. « Ikävä » kyllä, järjestö toimii edelleen voimallisesti, sillä asuntopula ja köyhyys ovat vain kasvaneet viime vuosina Ranskassa.

Vuonna 1949, jolloin asuntopula oli huutava ongelma Ranskassa, l’Abbé Pierre perusti ensimmäisen yhteisön asunnoksi kadulla oleville. Vaikka hän olikin katolinen pappi, Emmaus on uskonnoton järjestö, joka vastaanottaa kaikki tarvitsevat ikään, uskontoon ja taustaan katsomatta : "servir premier le plus souffrant", auttaa ensiksi eniten kärsivää.

Emmaus rahoittaa työnsä ottamalla vastaan, korjaamalla ja myymällä lahjoitettuja tavaroita. Toisin kuin Suomessa, jossa toimii vain kauppa, Ranskassa Emmaus -liikkeen perustana ovat asuinyhteisöt, joissa tehdään työtä, asutaan yhdessä ja huolehditaan toinen toisista. Sen on tarkoitus auttaa uuden elämän alkuun opettamalla tai muistuttamalla uudelleen mieleen työn tekoa, asumista oikean katon alla, yhteiselämän perussääntöjä jne. Onko lähelläsi Emmaus-liike auttaaksesi sinäkin huonompiosaisia? Mietittäväksi Emmauksen uusin johtoajatus: Ne pas subir, toujours agir, älä lannistu, toimi.

torstai 29. lokakuuta 2009

Ranskalainen identiteetti

















Tänään halusin jakaa kanssanne pienen tuokiokuvan elämästäni. Kuten jotkut tietävät, teen päivätyöni vihannesviljelmällä. Kaikki tuotanto on luomua, mikä tarkoittaa käytännössä vanhojen hyvien menetelmien käyttöönottoa uudelleen : me kuokimme, raastamme rikkaruohot käsin ja muutenkin käytämme enemmän ruumiinvoimaa kuin ihmeaineita.

Päivän lopussa olemme kaikki enemmän tai vähemmän väsyneitä, kunkin peruskunon mukaan. Täytyy tunnustaa, että oma kuntoni oli aika kehno ennen töiden alkamista, nykyään, muutaman kuukauden kuokittuani, jaksan jo paljon paremmin.

Tänään oli minulla naurussa pitelemistä istuessani iltapäivällä pikkubussissa, joka kuljettaa meidät takaisin pelloilta puutarhan päämajaan. Arvaatteko, mikä on mielipuheenaihe väsyneiden, mutta tyytyväisten työmyyrien keskuudessa ? Kun Ranskassa ollaan, se on tietysti ruoka. Partasuut puutarhurit vaihtavat mieliruokaohjeitaan samalla kun rullaavat sätkää. Voitteko kuvitella suomalaisia työmiehiä istumassa bussissa ja keskustelemassa ruuasta ja keittotaidosta ?

Herkuttelu ja hyvän ruuan arvostus, se on todellista ranskalaisuutta. Ehkä minun pitäisi kirjoittaa ja kertoa tämä ministeri Bessonille, joka juuri aloitti keskustelun ranskalaisesta identiteetistä.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

LE TEMPS

Ranskankielessä sana temps tarkoittaa kahta asiaa : aikaa ja säätä. Nous avons assez de temps terkoittaa, että aikaa on riittävästi. Il fait beau temps taas tarkoittaa, että ilma on kaunis.
Mitä ilmaan tulee, pitkän, kauniin ja kuuman syksyn jälkeen, jota täällä kutsutaan kanadalaisittain intiaanikesäksi, talvi tupsahti yllättäen niskaamme. Kovan tuulen myötä lämpötila tipahti tuntuvasti ja vaikka tuuli takaa aurinkoa taivaan täydeltä, se tekee ulkoilusta haastavaa ja ilmanalasta kolean.

Etelä-Ranskassa yleisin tuuli on nimeltään mistral. Se puhaltaa Rhône-joen laaksoa alaspäin tuoden pohjoisen kylmempää ilmaa mukanaan. Vanha kansa väittää yleisesti, että se tuulee aina kolme päivää kerrallaan, siis kolme, kuusi tai yhdeksän päivää, mutten kyllä ole koskaan tullut laskeneeksi ; toivon vaan aina, että se nopeasti loppuisi. Mistral tekee ihmisistä kärttyisiä ja kuljettaa roskia ympäriinsä, riipustaen muovisäkkejä ja paperinauhoja puihin ja aitoihin.

Aika taas on minulla ollut kortilla viime aikoina. Työn, perhehuolien ja muun viranomaiskirjeenvaihdon paineessa ei minulle ole juurikaan jäänyt energiaa kirjoittaa blogia, vaikka aiheita olisi ollut pilvin pimein. Viime aikoina on kuvienkin ottaminen jäänyt vähälle, usein olen unohtanut koko kameran kotiin. Puhelimella otetut kuvat taas harvoin täyttävät matalimmatkaan laatuvaatimukseni.

Olen myös miettinyt tämän blogin tarkoitusta. Olen tullut vaiheeseen, jossa tuntuu olevan aika kehittää blogiani hieman eteenpäin. Alun perin halusin vain dokumentoida elämääni etelä-Ranskassa, mutta tuskin se kovin montaa kiinnostaa. Nyt haluaisin kirjoittaa vähän yleisemmistäkin asioista, koskien Ranskaa ja elämää ranskalaisittain yleisesti ja tietysti aina kaikkesta siitä, mitä voi nähdä ja kokea omalla kulmallani Ranskaa ja niillä alueilla, joissa eniten liikun. Toivon sen vastaavan enemmän niiden satunnaisten lukijoiden, jotka blogiini eksyvät, odotuksia. Mitä taas tulee vanhoihin ja uudempiin ystäviini, jotka ovat seuranneet blogiani enemmän henkilökohtaisesta kiinnostuksesta, toivottavasti muutos ei heitä liikaa häiritse. Jos heistä joku kaipaa henkilökohtaisempia uutisiani, olen keksinyt siihenkin oivan keinon : olen luonut Facebook-profiilin, josta kaikki minut tuntevat voivat minut löytää.

lauantai 12. syyskuuta 2009

SUNNUNTAIKÄVELY

Tänä viikonloppuna kunto petti meillä niin pahasti, ettemme jaksaneet mennä katsomaan Ferian juhlintaa Arlesiin, emme edes ilmaista hevosnäytöstä lauantaina. Sen sijaan sunnuntai-aamuna lähdimme leppoisalle kiepille rannikolle. Kävimme l’Estaquessa, Marseillen kupeessa ihailemassa vanhoja laivoja. Niitä olikin monenlaisia.



Tämä on laulaja Renaud'n entinen laiva.

Ilma jatkuu edelleen kesäisenä, vaikka illat jo viilenevät. Päivällä hattu päässä on vielä ehdoton asuste.
Tässä nykyinen lempitaloni : ihana torni, kasvihuone ja terassi ja näkymä yli sataman merelle. Ikävä kyllä näyttää huonokuntoiselta, onkohan hylätty vai vain huonosti hoidettu ?

NIMEN MUKAISESTI

laventelin tuoksua…
Nyonsissa toimiva Distillerie eli tislaamo, joka uuttaa tuoksuja lähinnä laventelista, on varsinainen turistimagneetti. Koko kesän sen pihalla toimiva iso tislaaja antaa hyvän kuvan siitä, miten tislaus sujuu. Siihen ajetaan kuormurikaupalla laventelia, joka miesvoimin rynnitään sisään tislaajaan. Voimakas laventelin tuoksu käärii jatkuvasti sisäänsä koko tislaamon ympäristön, mutta niinä aikoina, jolloin tislaamo toimii, kaupungin yllä roikkuu aivan liian voimakas laventelisavun katku.

VIIKONLOPPU JA TOINENKIN

Tämä viikonloppu on taas hevosten ja härkien kansoittama, tällä kertaa Arlesin syysferialla. Tätä Feriaa juhlitaan riisin merkin alla, onhan riisinkorjuun aika. Ensi viikonloppuna on ohjelmaa niillekin, jotka eivät ole hullaantuneet härkiin. Premices du Riz -juhla huipentaa riisin korjuun. Silloin Arlesiin (ensi perjantai-iltana) tulee vastavalittu Riisin suurlähettilätär (onko se suomea ?), joka jokavuotisen tradition mukaan vie riisintähkiä siunattavaksi Trinquetaillen kirkkoon. Ja lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna Riisin suurlähettilätär ja suuri kulkue kansoittavat Arlesin kadut.
Viime viikonloppuna juhlittiin Fourquesissa. Ohjelma tällä alueella on kuitenkin aina se sama : aamulla abrivado, sitten corrida, illalla bandido. Jossain välissä encierro, hevosia kaduilla ja telttoja, joissa makeisia, autoilua, ammuntaa ja muuta hupia lapsille. Mutta tämä syysjuhla Fourquesissa on kuitenkin erityisen upea. Periaatteessa se on lähinnä hevostapahtuma ja nimensäkin on sen mukainen : Foire aux chevaux eli hevosmarkkinat. Ne markkinoitavat hevoset ovat kuitenkin vuosien saatossa kutistuneet muutamaksi yksilöksi (plus jokunen aasi, poni, vuohi ja lammas) muun markkinahumun takana.


Kymmenet kaupustelijat, käsityöläiset ja makeisten kauppiaat ovat valloittaneet pöytineen koko kylän keskustan.


Perjantai-iltana tavanomaisen härkätaistelun sijasta saimme nähdä course landaisen eli Landen alueelta tulevan härkäleikin muodon, jota en ollutkaan ennen nähnyt. Kamera ei osunut mukaan, joten omia kuvia ei ole. Jutun jujuna on härän välttäminen, joko kierähtämällä viime hetkellä sivuun tai, paljon näyttävämmin, hyppäämällä sen yli.

source: tourismelandes.com
Pääohjelmanumero on historiallinen kulkue sunnuntai-aamuna. Parituhatta osanottajaa vaeltaa kylän keskeisillä kaduilla parituntisen kiepin, esitellen koko kalueen historian gallialaisista ja roomalaisista sodanjälkeisiin koululapsiin asti.


Caesar Fourquesin kaduilla.







Saintes Maries de la Mer -kylän kuuluisa Musta Saara eli Sainte Sara, mustalaisten suojelupyhimys.


Tässä ajaa hevosia kylän oikea pappi, Père André, joka on puolalainen. Onkohan asu sieltä päin?


Sunnuntailounas ei ole ongelma, koska perinteisesti paellaa ja härkää vartaassa valmistetaan ainakin tuhannelle ruokailijalle. Härät varrastetaan lauantai-iltana ja ne kypsyvät yön yli vartaissaan kylän juhlatantereella.


MEDIEVAL

Keskiaika on nykyään kovassa huudossa Ranskassa. Lieneekö syy erilaisten videopelejen ja samanhenkisten elokuvien, joita viime vuosina on nähty, vai minkä. Ilmiö on selvä ainakin meidän pienessä nurkassamme Ranskaa. Pari viikkoa sitten oli Tarasconissa keskiaikainen viikonloppu. Tänä viikonloppuna on Avignonissa samanlainen keskiaikainen tapahtuma markkinoineen ja muine trubaduureineen ja ritareineen. Myös Nyonsissa on myös pian keskiaikainen tapahtuma ja samanlaisia tapahtumia on pitkin vuotta eri paikoissa.
Tässä pari kuvaa Tarasconista, jotka jäivät laittamatta saman tien eetteriin, työjohteisen uupumuksen myötä.



Keskiaikaiset keltit tulivat Skotlannista asti.


Ohjelmassa oli keskiaikaisvaikutteiset markkinat (« keskiaikaisine kebabeineen »), jousiammuntaa hevoselta, miekkailunäytöksiä, musiikillista ohjelmaa, upea historiallinen kulkue, jonka kärjessä Ranskan kuningas Louis ja le bon roi René vaimoineen. René I oli Ranskan kuninkaan vassaali, mutta arvonimeltään Napolin ja Jerusalemin kuningas. Hän hallitsi Provencea 1400-luvulla ja kuoli Aix-en-Provencessa 1480. Häntä pidettiin hyvänä hallitsijana ja häntä muistellaan edelleen ahkeraan Provencessa. Hän asusteli joskus myös Tarasconin linnaa, joka loi loistavat puitteet tälle keskiaikaiselle juhlalle. Mihin mahtoi se hyvä kuva linnasta ja ritareista hävitä puhelimestani, olen vasta viime aikoina käyttänyt valokuvausmahdollisuutta, kun vakikamerani on väliaikaisesti poissa kuvioista, enkä oikein vielä hallitse sitä kunnolla.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

VACANCES

Ranskassa kesälomat ovat nyt virallisesti ohi. Joka päivä radiossa ja televisiossa tiukat tädit ja sedät selittävät, millä todennäköisyydellä minäkin päivänä jää kiinni pohjoiseen suuntautuviin ruuhkajonoihin. Ja muistuttaa, kuinka usein on pysähdyttävä lepäämään kotiinpaluureitillä.

Kesäloman viettäjät kuuluvat täällä virallisesti kahteen kastiin, les juilletistes eli ne, jotka ottavat lomansa jo heinäkuussa ja les aoutiens, jotka lomailevat elokuussa. Elokuu on Välimeren alueen suosituin lomakuukausi, mutta jo ihan käytännön syistä on osan väestöä vietettävä lomansa aiemmin. Siten turisteja riittää toukokuusta syyskuulle ihan tarpeeksi.
Silti elokuu on etelän rannoilla se täysin kuukausi. Jo syyskuun alussa alkaa väenpaljous huomattavasti vähentyä. Vain ihmiset, joilla ei ole kouluikäisiä lapsia, saattavat lykätä lomaansa syyskuun alkuun, jolloin ihmispaljous joka paikassa helpottaa ja hinnat laskevat taas normaaleihin lukemiin. Joten lapsiperheiden jälkeen alkaa rannikolla vanhemman väen parveilu.

Itselläni ei tänä kesänä ole ollut muuta lomaa kuin sairaslomaa. Tietysti se pakotti minut lepäämään, mutta silti olisin voinut olla ilman tuota pakkolomaa. Kuumuuden, kipujen ja työn takia olen nukkunut tosi huonosti koko kesän ja tuntenut olevani jatkuvasti väsynyt. Minkä vuoksi en ole ollut erityisen tuottelias blogikirjailija.

Ilmat ovat hieman viilentyneet kovan tuulen takia, mutta se ei vielä tarkoita, että kesä olisi meillä etelän asujilla ohi. Syyskuu saattaa olla täällä lämpimämpi kuin Suomen kesä konsaan. Nukkuminen on kuitenkin jo helpompaa ja työajatkin muuttuvat, joten voin nukkua kuuteen asti, ei enää tarvitse nousta viideltä ylös!

NOSTALGIE

Lauantaina tein nostalgisen matkan entiseen kotikaupunkiini Aix-en-Provenceen. Olen viettänyt melkein puolet elämästäni tuossa kaupungissa ja joka kerta kun palaan sinne, on vähän kuin tulisin kotiin, siitäkin huolimatta, että olen muuttanut toiselle seudulle jo yli vuosi sitten enkä ole käynyt sen jälkeen Aixissä kuin ehkä pari kertaa.

Aina, kun palaan sinne, tulvivat muistot mieleen joka kulmalla. Montagne Sainte Victoiren hahmo kaupungin yllä saa sydämeni pomppaamaan. Kaupungin kadut, talot, puistot ovat edelleen vanhoilla paikoillaan. Tuttuuden tunne tuokin tuon kotoisan olon. Ei tarvitse miettiä, mistä kulmasta kääntyä tai minkä tien valita päästäkseen määränpäähänsä. Aix on varmasti kaupunki, jonka tunnen parhaiten.

Tällä kertaa menin Aixiin tapaamaan vanhoja ja uusia ystäviä. Samalla, kun kerran olin paikan päällä, kävin myös katsomassa Musée Granet’n suurnäyttelyn Picasso - Cézanne. Kaksi vuotta sitten Musée Granet korjattiin Cézannen juhlavuoden kunniaksi suurta Cézanne -näyttelyä varten. Tuo näyttely veti paljon katsojia ja teki Musée Granet’n tunnetuksi huomattavana taidelaitoksena.

Tänä vuonna tapetilla on ollut Picasso. Monessa kaupungissa on Picasso -näyttelyitä ja monet museot, joilla on Picassoja kokoelmissaan ovat käyttäneet trendiä hyväkseen mainostaakseen itseään. Henkilökohtaisesti en ole suuri Picasso –fani, mutta näyttely oli kuitenkin käynnin väärtti. Se toi hyvin esille Cézannen vaikutuksen Picasson työhön ja asetti rinnakkain Cézannen ja Picasson töitä sekä heidän yhteisiä tematiikkojaan.

Lisäksi vähän kiertelyä kaupungin keskustan kaduilla ja käynti mielikirjakaupassani, Book in Barissa, josta en koskaan pääse ulos ilman ainakin yhtä uutta kirjaa. Ennen kotiinlähtöä vielä viimeinen traditio: hedelmäsmoothie Cours Mirabeaulla. Mukava huvipäivä kaiken kaikkiaan.


lauantai 8. elokuuta 2009


Suunnitelmissa siis oli rauhallinen, HILJAINEN viikonloppu. Vaan kuinka sitten kävikään…
Siestan jälkeen heräsimme siihen, että kylän keskusta oli taynnä autoja. Mitä täällä tapahtuu ? Epäilyttävä kalina valaisi asiaa: concours de boules eli petankkikilpailu kylän keskellä olevalla petankkikentällä, boulodrome, juuri taloamme vastapäätä.
Tuollainen kenttä löytyy kaikista etelä-Ranskan kaupungeista. Isoimmista useampia. Meidän kylässä se on tällainen (kuva suoraan yläkerran ikkunasta). Sen nimi on les Lices. Plataanit, nuo etelä-Ranskan symbolit, varjostavat iltapäivän helteessä pelaavia. Sitä reunustavalla kadulla on kaksi baaria, kylämme peruspilarit. Ensimmäisen edessä näkyy härän veren punaiseksi maalatut baaritiskit, buvette, jotka ovat jo paikoillaan ensi viikonlopun juhlallisuuksia varten. Luvassa on taas härkää kaikissa muodoissa. Mutta luultavasti noissa kilpailijoissakin on tarpeeksi janoisia.

TYÖVIIKKO ON OHI !

Ensimmäinen työviikko jalkavammani jälkeen on nyt ohi. Se meni ihan mukavasti; toisaalta työnjohtajat olivat mukavia ja antoivat vain kevyempiä töitä tehtäväksi. Jalka ei siis pahemmin kipeytynyt ja muutenkin kroppa kesti mukavasti.
Olikin oikein mukavaa palata töihin. Aloinkin jo kaivata kasteentuoksuisia aamuja ja mullassa möngertämistä. Se on ilmeisesti addiktoivaa.
Siitä huolimatta on ihanaa työviikon jälkeen tulla taas pikku kyläämme ja laittaa jalat ylös penkille, viileän viiniköynnöskatoksen alla. Lauantai-aamuna on ohjelmassa torilla käynti ja sunnuntaina menemme tapamme mukaan meren rannalle. Rakastan vedenrajassa hiekassa kävelyä ja se on lisäksi loistavaa terapiaa jaloilleni. Lähdemme liikkeelle aikaisin aamulla, kun ei vielä ole paljon kansaa rannalla ja tulemme pois ennen kuin aurinko alkaa toden teolla porottaa. Oikein rauhallinen, rentouttava viikonloppu !