perjantai 30. heinäkuuta 2010

TUPPUKYLÄÄ

On tullut muutaman kerran puhuttua tästä tuppukylästä, jossa vietän lomani ja viikonloppuni. Koska nyt kävi ilmi, että joudumme muuttamaan tästä talosta ja voi olla, että muutamme kokonaan pois tästä kylästä, laitan kuvia, joita täällä olen räiskinyt, vähän niin kuin hyvästiksi tai pieneksi muistoksi.

Sinällään Fourques ei ole mitenkään mielenkiintoinen paikka ja ehkä juuri siksi niin mielenkiintoinen. Se on keskiverto etelä-ranskalainen kylä, ei kuvauksellinen, ei matkustelijoita houkutteleva, ei rikas tai ihmeellisen persoonallinen. Samanlainen maatalouskylän ja nukkumalähiön sekoitus kuin suurin osa tavallisista kylistä täällä etelä-Ranskassa alkavat olla. Osa asukkaista käy töissä ympäröivissä kaupungeissa: Arles, Nîmes, Montpellier, jopa Marseille. Toiset taas jatkavat pelloilla ja muovitunneleissa ahertamista kuin missä tahansa maaseudulla.

Listan täältä löytyvistä palveluista kirjasinkin jo aikaisemmin, tässä kuvia paikan kauniimmista ja rumimmista rakennuksista.


Pääkatu, tietenki Rue de la République ja yksi sen näteimmistä rakennuksista, muuten vuokrattavana, jos kiinnostaa. Takana häämöttää vanha kaupungintalo.


Entinen kaupungintalo edestä.


Yksityiskohta vanhalta kaupungintalolta. Rakastan näitä kivisiä pitsejä.


Vastapäätä oleva vanha juottokaukalo (?). Kuva on epäselvä, Nina on vetänyt juuri strategisella hetkellä (mitä lie kiinnostavaa tuolla alla).


Yksi kauneimmin entisöidyistä taloista pääkadun varrella. Tästä näkyy hyvin tuo paikallinen rakennuskivi.


Pitäisi kysyä näiltä ihmisiltä, miten he saavat kukkansa kukkimaan näin kauniisti varjoisalla kujalla ja vain pienissä ruukuissa melkein ympäri vuoden, kun meidän kasvit ei tahdo kukkia millään varjoisalla terassillamme.


Tyypillinen pikku aukio keskellä kylää, tyypillisen ristin ja tyypillisen oliivipuun kaunistama.


Kirkontorni pääkadulta päin.


Yksi näteimmistä, vasta korjatuista kaupunkitaloista.


Kaksi vasta remontoitua taloa lähellämme. Nämä pienet kaupunki- tai kylätalot, maison de village tai maison de ville, ovat nykyään muodissa ja hyvin haluttuja juuri lähistöllä, isommissa kaupungeissa työskentelevien nuorten perheiden kodeiksi.


Kylän maamerkki, keskiaikainen linnoitettu maatila kadulta päin, maatalousrakennuksineen.


Nämä maalaistalot ovat ilmiselvästi olleet ennen kylän keskustan ulkopuolella. Nykyään ne ovat tietysti keskellä kasvanutta kylää ja monet niistä on muutettu huoneistoiksi. Toisilla on kuitenkin edelleen vihannestarhansa kadun varressa.


Mitä tapahtuu, kun halutaan vanhan kylän viereen tehdä jotain uutta, mutta silti "tyypillisen provencelaista". Tämä uus-vanha kaivo ilmestyi keskelle vanhaa tietä, joka haluttiin sulkea ja viereen rakennettiin iso parkkipaikka, aivan pääkadun päähän ja sen kauppojen viereen. Vaan eipä auttanut, parkkipaikka on melkein aina tyhjä ja autot pitää silti tunkea pääkadun varteen tai jonnekin, täysin kielletylle pysäköimispaikalle keskelle kylää.


Pieni katu vanhan kylän alueella.


Ja sitten katu uuden kylän puolelta. Nämä kylätaloiksi naamioidut rivitalot rakennettiin muutama vuosi sitten vanhan kyläkeskuksen viereen rakennettuun uuteen kylänosaan, asunnontarpeen räjähdettyä kylässä viereisistä kaupungeista muuttavien uusien asukkaiden vuoksi.


Uuden kylän keskustan tekoitalialainen piazza.


Uusi kaupungintalo.


Uutta kerrsotaloasutusta. Miksihän tätä etelä-Ranskaan levinnyttä tyyliä pitäisi kutsua? Neopalazzoksi? Tehdään isoja laatikoita ja roiskitaan sitten pilareita, parvekkeita ja loggioita sinne tänne...


Päiväkoti-koulukompleksi. Muut julkiset rakennukset ja kylän sydäntä ympäröivät omakotitalo-asutukset ovat niin rumia ja banaaleja, ettei niitä kehtaa edes kuvata.


Tässä maassa rakastetaan liikenneympyröitä. Ja niiden koristaminen on taidetta. Toisissa on kukkaistutuksia, toisissa kaupunkia kuvaavia symboleita, toisissa taas veistoksia. On kuulemma suuri bisnes, tuo veistosten myyminen kunnille. Tämän liikenneympyrän sisään on raahattu tuhatvuotinen, kunnalle lahjoitettu oliivipuu, yksi Provencen symboleista.

Se siitä vierailusta. Kylän parhaat ja pahimmat palat. Viikon kuluttua alkavat kylän nimikkojuhlallisuudet, la fête votive. Ja syyskuun alkupuolella on suurtapahtuma, la foire aux chevaux eli nimensä mukaisesti hevosmarkkinat, vaikka itse asiassa se on ihan muuta; luvassa on kulkuetta ja muita juhlallisuuksia. Ja aina, maan tavan mukaan, mukana on hevosia ja härkiä. Luultavasti ehdin vielä raportoida niistä, ennen uusia haasteita.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

KYLÄLLÄ

Täällä kylällä tuppaa joskus unohtumaan, että olemme maaseudulla. Traktori parkkipaikalla ei kuitenkaan ole ihan tuntematon näky.

Vaikka asummekin peltojen ympäröiminä, alkaa yhä suurempi osa kylän asujaimistosta olla lähikaupungeissa työssä käyviä nukkumalähiöläisiä. He tyytyvät pitempiin työmatkoihin, koska viikonloppuina voivat nauttia rauhallisemmasta ympäristöstä ja lapsensa saavat kasvaa ja käydä koulua vähempiväkisessä ja turvallisemmassa ympäristössä kuin kaupunkien betoniviidakoissa kasvavat.

Ongelmat alkavat silloin kuin nämä uusmaalaiset kaupunkien kasvatit joutuvat nenäkkäin maalaiselämän tuntemattomampien puolten kanssa. Juuri nyt käräjöi joku vuorotyötä tekevä naapurinsa kanssa, koska tämä laittaa perinteiseen tapaan lehmillensä isot kellot kaulaan ja ne pitävät  tämän unta etsivän vuorotyöläisen hereillä.

Aiemmin ovat samanlaiset maaseudun rauhaa kaipaavat kaupunkilaiset valittaneet tuomarin edessä kukkojen laulua aamutuimaan, sammakoiden kurnutusta lammissa ja pian varmaan joku vaatii hiljentämään etelän äänimaailman luojat, les cigalles eli laulukaskaat.



Ymmärrän, että vuorotyöläisraukka elää vaikeasti lehmien kellojen roikeessa, mutta eikö talon ostoa maalla pitäisi miettiä tarkkaan, myös maaseudun äänimaailmaa ajatellen. Monet kuvittelevat todella, että maaseudulla ei kuulu mitään, mutta sehän ei pidä paikkansa. Luontohan voi olla hyvinkin äänekästä.

Ranskalaiset ovat meihin suomalaisiin verraten vieraantuneempia maalaisjuuristaan ja elättelevät kaikenlaisia kummia ennakkokäsityksiä maaseudun suhteen. Lisäksi meidän silmissämme aika suuretkin kaupungit mielletään Ranskassa maaseuduksi. Siksi todellisuuden kohtaaminen on usein vaikeaa ja järkyttävää maalaiselämään halaaville ranskalaisille.

TUKASTA JA TALOSTA

Saiskos olla välillä jotain henkilökohtaisempaa? Esimerkiksi kampaamokäynnin tulos? Tai kortteeri, jossa tällä hetkellä asustelen?

Viime perjantaina oli ilmeisesti yleinen kampaamopäivä, blogiystäväni Fifi käveli kampaamon ovesta ulos vaaleampana kuin milloinkaan. Itse taas tummuin (vaikkakin hiuksissa on edelleen punertava sävy) enemmän kuin koskaan aiemmin. Tukka myös lyheni kevyeksi kesälookiksi. Jotainhan tässä täytyy muuttaa, kun kesä kuluu muuten, terveydellisistä ja muista syistä, niin kotinurkissa. Tai siis Arlesin kupeessa olevan talon nurkissa. Joten ajattelin laittaa muutaman kuvan myös talon sisältä.

Ensiksi minä ja uusi tukka. Kuvassa näkyy myös talon yläkerran puinen sisäkatto. Siitä tulee mieleeni suomalaiset maalaistalot ja sama tyyli näkyy olevan myös suosittu ranskalaisissa maalaistaloissa. Alakertaahan esittelin jo aiemmin, remontista puhuessani.


Seuraavaksi ihanat vanhat ikkunat, todella romanttiset, haalean siniset ja rapistuneet, kuten myös ikkunaluukut. Ja niin epäkäytännölliset, huonosti sulkeutuvat, tuulen ja veden läpi päästävät, talvella kylmät. Pelkäänpä siis, että niitä odottaa sama kohtalo kuin alakerran ihania lattialaattoja. Siksi otin kuvan, muistaakseni niitä myöhemmin...


Makuuhuonen yhdessä seinässä on jätetty paikallinen kivi näkyviin, muut seinät on rapattu ja maalattu valkoisiksi. Fontivieillen kiveä on perinteisesti käytetty kaikkiin täkäläisiin taloihin. Toiset jättävät sen näkyviin ulkoseiniin, meidän talo on rapattu ulkoa, mutta sisällä muutamissa seinissä kivi on näkyvissä. Se on kaunis, kerman värinen ja antaa talolle persoonallisen leiman. Mutta silläkin on oma huono puolensa, kivi rapisee lattialle; kiveä menee imuriin suuret määrät joka siivouskerralla.


Ja lopuksi yläkerran lattialaatat. Tiilinpunaiset. Seinillä meillä on jostain kumman syystä vain veneitä, laivoja ja merta...


Tämänhetkiset huonekalut ovat perinteistä, tummaa ja jykevää maalaiskalustoa. Mutta niillä on tapana tässä talossa vaihtua aika kiivaaseen tahtiin. Vanhat Emmaukseen ja taas uutta tyyliä tilalle samasta paikasta. Ei käy tylsäksi. Alakerran lasista ruokapöytää vielä kaipailen, vaikka uusi rustiikkinenkin on kiva.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

ILTA AVIGNONISSA


Avignonin kansainvälisesti tunnettu teatterifestivaali lähti sitten käyntiin. Kaupungin kadut ja torit kuhisevat porukkaa, paikallisia, teatteriväkeä ja turisteja.


Kaduilla näkee monen monituista esitystä, krääsän myyjää, elävää patsasta ja vähemmän elävää taideteosta.


Näyttelijät kulkevat kaduilla roolipuvuissaan tai muissa hörhelöissä esitysten välissä hakemassa uusia katsojia. Tarjontaa on niin paljon, että jokaisen joukkueen täytyy keksiä mitä erikoisempia ajatuksia mielenkiinnon sytyttämiseksi. Teatterikappaleet vaihtelevat laidasta laitaan, vanhasta moderniin, komediasta tragediaan. 


Molière on aika lailla hitti tänä vuonna. Festivaali on halkaistu kahteen osaan: on ja off.  On-tapahtuman arvovaltaiset näytökset tapahtuvat Paavien Palatsin upealla sisäpihalla. Off-puoli taas tapahtuu kaikkialla muualla: kaupungin kaduilla ja toreilla, teattereissa, elokuvateattereissa, käytöstä poistetuissa kappeleissa ja muissa vapaissa saleissa.


Myös muusikoita on joka kadun kulmassa. Missä turisti, siellä rahan etsijät, vai kuinka. Musiikillisesti tänä vuonna tuntuvat pinnalla olevan balkanilaistyyliset brass-bandit.


Lapset jonottavat lähinnä ihanaan, vanhanaikaiseen karuselliin kaupungintalon edustalla.



Lopuksi pientä hupia: kahvilan terassilla bongasin Perierin uuden Dita von Teese -pullon ekaa kertaa.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

KUMMA TAPAUS TUPPUKYLÄSSÄ



















Viime aikoina olen enemmänkin istuskellut kotona kättäni parantelemassa ja internetissä surffailemassa. Ilma yltyi lopultakin kesäiseksi ja olen pakoillut hellettä sisätiloissa tai kasvavan viiniköynnöskatoksen alla terassilla.

Perjantai-aamuna, istuskellesseni taas köynnöksen piilossa hörppimässä kolmatta aamuteetäni, saapui yht'äkkiä näkö- ja kuuloetäisyydelle lauma ulkomaan eläviä, nuoria sellaisia vielä kaiken lisäksi. Jonkinlainen koululuokka tai kielikurssiryhmä tai sen sellainen se siinä seisoi ja pajatti selvää (?) englannin kieltä kylän vesipisteellä. Mitä ihmettä tuo porukka hommasi Fourquen maailmanlaajuisesti tuntemattomassa tuppukylässä? Että nuoria, puolustuskyvyttömiä ihmisiä raahataan katselemaan parin kilometrin päähän, Arlesiin, roomalaisia raunioita tai ottamaan kontaktia alkuasukkaisiin lauantai-torilla, sen vielä ymmärtää, mutta että Fourquesiin?

Koko yrityksen huvittavuus tuli vielä alleviivattua, kun ilmeisesti ryhmänjohtajan virkaa pitävä mies, ennen laumansa vapauttamista kylän raiteille, neuvoi nuoriaan välttämään menemästä yhtenä joukkona samaan kauppaan, jotta alkuasukas ei pelästyisi kuoliaaksi.

Kauppojahan tässä kyläpahasessa on jopa kolme tai neljä. Tupakkakauppa lehtien ja savukkeiden ostoa varten, sekatavarakauppa vanhusten päivittäisiä ruokaostoksia ja meidän supermarkettiostoksista unohtuneita maitotölkkejä, voimötiköitä tai teepaketteja varten, leipuri tietty, sekä viime talvena avattu kenkä- ja asustekauppa ja upouusi vaatekauppa. Kaksi viimemainittua ihmetyttävät minua todella. En tiedä, kuka niissä käy ostoksilla, kun Arlesin ja Nîmesin ostosparatiisit ovat ihan vieressä.

Kaikki itseään kunnioittavat kylät sisältävät tietysti, leipurin lisäksi, ainakin kirkon ja jos lapsia on tarpeeksi, koulun sekä apteekin. Niitä on tässä maassa aivan uskomattomia määriä, vauraammissa kylissä kaksikin ja apteekkarit ovat täällä tunnetusti hyvin toimeen tulevia. Yleinen näky on myös Crédit agricole, eli maalaispankki, jolla ainoana pankkina on edelleen konttoreita pienemmissäkin kylissä, asiakaskuntansa läheisyydessä. Muut pankit ovat alkanet keskittää palvelujaan vain isompiin asuinkeskuksiin.

Samoin postitoimipaikkoja suljetaan, mutta Fourquen postitoimisto, joka kuuluu Beaucairen kantopiiriin, on vielä tähän mennessä säilynyt, vaikka aukioloaikoja on supistettu. Beaucaireen olisikin melkoisesti matkaa, jos sinne pitäisi lähteä pakettejaan hakemaan.

Välillä epäilin jo tämän kylän kauppojen elinmahdollisuuksia, koska monta pääkadun kaupoista suljettiin. Toinen sekatavarakauppa sulki ovensa kannattamattomana, mutta toinen jäi jäljelle ja sai jopa uuden, nuoren yrittäjäpariskunnan. Ilmeisesti täällä myös on elintilaa ainakin yhdelle kauneushoitolalle ja jopa kahdelle kampaajalle, mene ymmärrä.

Perjantai-iltana sen sijaan olisi kannattanut raahata tuo nuorisoryhmä Fourquesiin, kun (yllä olevan kuvan) areenalla pidettii Toro Piscine, jonkinlainen nuorten härkien ja uima-altaan kohtaaminen, todella perhetapahtuma ja kuulemma hirveän hauska (?!). Pitäisikö joskus mennä kuvaamaan. Ne, jotka joskus katsovat kesäohjelmia Ranskan teeveestä ovat saaneet esimakua hommasta Interville-ohjelmissa.

Näiden tervehenkisten iltamien lisäksi täällä harrastetaan härkiä myös muilla tavoin, kuten olenkin jo aiemmin maininnut, sekä lottoa eli bingoa kylän baareissa. Joskus ilonpito yltyy tähtien alla tanssimiseksi, kun lämpimämpään aikaan baarit järjestävät ulkoilmadiskoja edessään aukeavalle tie- ja boulodrome-yhdistelmälle. Vuotuisten perinnetapahtumien lisäksi ei sitten paljon muuta toimintaa olekaan tarjolla, mutta täkäläinen nuoriso on siitä onnekasta, että Arlesin keskustan huvitukset ovat kävelymatkan päässä ja Nîmesin elokuvateattereihin ja iltajuottomoihin pääsee autolla puolessa tunnissa. Onpa täällä muuallakin diskoja, jopa melkeinpä maaseudulla, joihin tottuneet tuntevat kyllä tiensä. Ei täällä nyt ihan metsässä asuta!

Kun nyt innostuin kertomaan näin pitkään kylämme elinkeinoelämästä, lupaan ottaa joku päivä ensi viikolla kamerani mukaan ja kuvaavani näitä kylän maamerkkejä enemmän kanssa teille näytettäväksi. Hellettä itse kullekin!

tiistai 6. heinäkuuta 2010

RUOKAA

Olette varmaan huomannut, ettei tämä ole mikään ruokablogi. Välillä kaduttaa, etten ole ottanut kuvaa todella hyvästä, hyvännäköisestä tai perinteisestä ruokalajista.

Syitä on useita. Kotonani ei ruokakulttuurilla ollut suurta sijaa, äitini kokkasi vain sen pakollisen. Siksipä en koskaan oppinut itse ruuanlaittoa tai edes ihmeemmin arvostamaan sitä. Meillä arvostettiin enemmän muita taiteenlajeja, erityisesti kirjat olivat kaikkien yhteinen harrastus.


Kaikki tietysti muuttui, kun tulin Ranskaan, koska maassa on ruoka aina ollut todellisen taiteen asemassa. Mutta täälläkin olen oppinut arvostamaan ruokaa kulttuurina ja maistelemaan ranskalaisia makuja hyvin hitaasti. Täytyy sanoa, että nuoruudessani suurin osa tuttavistani oli ulkomaalaisia. Olen päässyt sisään ranskalaiseen ruokakulttuuriin ja maistellut perinteisiä ranskalaisia ruokalajeja vasta nyt, kun olen tavannut todellisen kokkaajan.


Kumma kyllä, elämässäni on ollut useampi mies, joka kokkaa, joten senkään takia en ole paneutunut ruaanlaittoon. Aloin toden teolla tekemään ruokaa joka päivä vasta, kun minusta tuli äiti. Siinä ei, arkirutiinien paineessa, ollut aikaa kokeiluille. Joskus kaduttaa, etten ole välittänyt tyttärelleni ruokakulttuuria. Onneksi hänelläkin on pahin mäkkärikausi mennyt ohi, joten ehkä hän pikkuhiljaa seuraa perässä ruuan ihmemaailmaan.




Uusin meemi, jonka olen huomannut liikkuvan etelä-Ranskan suomalaisten blogeissa on ruoka-aiheinen, katsokaa vaikka EllaBellan tai Stazzyn mielenkiintoisia mietteitä. Lueskellessani niitä ryhdyin päässäni vastailemaan kysymyksiin, joten laitoin vastaukseni "paperille". Haastan saman tien muut etelä-Ranskan bloggaajakollegat, erityisesti Fifin ja Kriin vastailemaan, jos töiltä ja lomilta ennättävät!


 
Miten haluat munasi?
En oikeastaan mitenkään, menevät harvemmin alas.


Kuinka nautit kahvisi/teesi?
Kahvia en milloinkaan, olen tee-addikti. Tee mustana tai vihreänä, mahdollisimman vahvana, ei lisukkeita.


Suosikkiaamiaisruokasi?
Suosikki olisi varmaan pannukakku, mutta oikeasti on parempi olla syömättä sitä. Yleensä soijamaitoa tai jugurttia ja mahdollisimman vähäsokerista mysliä tai pelkkiä kaurahiutaleita ja jotain hedelmää.



Maapähkinävoi?
Eli Dakatine, afrikkalaisessa lihakastikkeessa (esim. mafé) tosi hyvää.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
Kuten kaikki muutkin ranskikset: vinaigrette. Katso ohjeita yllämainituista blogeista. Ei mitään paksua tai makeaa.

Colaa vai Pepsiä?
Olen siitä kummallinen suomalainen, etten ole koskaan oppinut juomaan limuja. Pienenä ollessani äitini osti vadelmalimpparia, ei jäänyt mitään ikuista kaipuuta. Ja mikä tämä on, tämä petroolista tehty pohja coca-colalle, kts. Stazzy? Tuon luettuani en enää koske koko aineeseen. Ja kai se on Pepsissä ihan samat ainekset.



Laiskottaa, mitä teet?
No, en varmasti ruokaa. Ehkä salaatin tai katson, mitä on pakastimessa.

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
Suomessa kasvispizzan, täällä niitä ei saa (siis kasvis, haluatteko kanalla vai kalalla?). Joskus löytyy juusto-sienipizzaa, jos ei mitään muuta vaihtoehtoa ole, niin tavallinen juusto-kinkku.

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
Ei olisi jotain kivaa luettavaa? Aina sitä samaa, pastaa, salaattia tai talvella jokin gratin (kasviksia, ehkä lihaa, bechamel-kastiketta tms. ja paljon juustoa päälle ja uuniin).

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Ehkä kouluruokalan ruuista, paitsi etten enää paljon niitäkään muista. Ne eivät ainakaan auttaneet ruokakulttuurin ystäväksi eivätkä suomalaisten ruokien puolustajaksi. Siksipä aikuiselämäni alkuaikoina en syönyt kuin ulkomaalaisia ruokia, en ole koskaan osannut tehdä hernekeittoa.
Toinen tosi huono muisto on kojusta ostettu pan bagna ja siinä ollut ratatouille-täyte. Sain siitä ruokamyrkytyksen, joka loppui vasta kun lääkäri piikitti. En pitkään aikaan kestänyt edes ratatouillen tuoksua, kunnes eräs ystävätär teki ratatouillen kotona ja silloin tajusin, että se oli tosi hyvää. Nyt osaan sen tehdäkin, hyvää ja helppoa kesäruokaa!

 

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Sisilialaisista arancineista tulee mieleen tyttäreni sisilialainen kummitäti. Ja kotona tehdyistä peltipizzoista hänen sisarensa häät. Pannukakusta tulen taas minä kummityttären mieleen, tein sitä silloin kun tytöt olivat pieniä. Taitaa olla ainoa suomalaisruokabravuurini...


Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?
Apinanlihasta olen kieltäytynyt. Niiden käpälät näyttivät liikaa vauvan käsiltä. Kaikenlaisista hyönteisistä, käärmeistä jne. kieltäytyisin myös, olivatpa kuinka herkullisia todellisuudessa.


Mikä oli lapsena lempiruokasi?
Äitini kesäspesiaali: savukalat, uudet perunat ja herneet suoraan torilta, jälkiruokana mansikoita ja vaniljajäätelöä. Sanoinko jo, ettei äitini pitänyt ruuanlaitosta?


Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
Kaikenmaailman kasvikseja olen oppinut syömään ja nauttimaan paljon paremmin, varsinkin erilaiset kaalit olivat yökköjäni ennen, mutta hyvin valmistettuina tosi herkullisia nykyisin.


Lempihedelmäsi ja - vihanneksesi?
Lempihedelmäni, vaikka niitä harvoin saa tuoreena ja kypsinä täällä tai ehkä juuri siksi, ovat ananas ja passion-hedelmä, joita söin Brasiliassa. Tavallisemmista kaikki marjat, persikat, sitruuna (vaikkakaan ei varsinaisesti syötynä).
Lempikasvini ovat varmaan ne salaatit, joissa on vähän makua (ei jäävuorisalaatti, joka ei maistu miltään), tomaatit (liikaa), munakoisot ja zuchinit (mitä se on suomeksi, kesäkurpitsako). Talvella ihastuin pinaattiin ja juureksiin.


Lempiroskaruokasi?
Pizza.


Lempivälipalasi?
Pitäisi tietysti sanoa, että hedelmät ja joskus, kun sattuu oikein hyvä hedelmä, niin onkin. Tällä hetkellä jäätelö. Talvella suklaa ja mantelit tai pähkinät.


Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Pitkään söin jämäspaghetin kylmänä ketsupin kanssa. Oli olevinaan hyvää, on onneksi vähentynyt.


Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Oikeastaan pitäisi varsinaisen laihdutuksen sijasta vain syödä vähäsokerista ja terveellistä ruokaa, jonkinlainen elinikäinen dieetti siis.
Mutta nyt kun pitäisi ihan oikeasti laihtua, aion lopettaa kaiken sokerin, vähentää jauhotuotteita ja syödä siis vain paljon proteiinipitoista ja kasviksia sekä hedelmiä. Näin kesällä se onkin helppoa, ainoa, josta on vaikeaa luopua, on jätski. Lääkäri suositteli kronobiologista dieettiä, jossa syödään kohtuulla, turhaa karsimatta, mutta vain tiettyinä aikoina päivästä tiettyjä ruoka-aineita.

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
Katso edellinen vastaus.


Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
Afrikalaisessa nuoruudessani söin tosi tulista ruokaa, mutta vanhemmiten olen alkanut pelätä vatsavaivoja, joten olen ehkä jonkinlainen keskitien kulkija tässäkin.


Saako olla jotain juotavaa?
Vettä, kiitos. Ok, tuleehan sitä juotua myös mehua ja roséta. Ja shampanjaa.


Punaista vai valkoista?
Katso edellinen vastaus. Jos nyt ihan pakko valita, niin valkkaria, ainahan ei saa kunnollista roséta. Yhdestä ainoasta punaviinistä olen tykännyt ja siitä olenkin jo puhunut. Se löytyy EllaBellan työpaikalta. Sitä pitäisikin olla vielä pullo odottamassa lääkekuurin loppumista, saimme sen Fifiltä lahjaksi.


Lempijälkiruokasi?
Seilorin tekemä suklaakakku. Talvella kävimme syömässä kotini vastapäähän avatussa ravintolassa (tai ravintola kyllä oli aiemminkin, mutta se vaihtoi omistajaa ja nyt sitä pitää nuori kokki) ja siellä maistoin ensi kertaa jälkiruokaa, jossa oli yhdistetty moelleux aux chocolat (pehmeä sulkaakakku) ja passionhedelmäjäätelö sekä puolikas passionhedelmää. Taivaallinen yhdistelmä, enkä olisi koskaan uskonut niiden istuvan niin hyvin yhteen. Ja ylipäänsä mikä vain, missä on suklaata.Toinen tosi hyvä yhdistelmä on suklaa ja kokos, vaikka jäätelöinä, senkin opin Brasiliassa.


Täydellinen yömyssy?
?




Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?
Koulun köksätunnit, ei siis mikään hyvä muisto.


Kuka on vaikuttanut ruoanlaittoosi eniten?
Enemmänkin syömäni ruuat kuin kukaan erityinen ihminen. Tyttären kummitäti ehkä, hän oli ensimmäinen tapaamani ihminen, joka PITI ruuanlaitosta.


Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?
Ei taida löytyä, koska en juuri kokaan kokannut nuorena.


Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?
Ei pelota, lähinnä tylsistyttää. Samalla ihailen ihmisiä, jotka nauttivat ruuanlaitosta, mutta en itse onnistu pääsemään tuohon mielentilaan.


Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?
Veitsi ja kattila. Sain lahjaksi mehusekoittimen., sitä kun oppisi enemmän käyttämään.


Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?
Mahtaako salaatti ja pähkinät kuulua tähän kategoriaan?

Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?
No, pasta tietenkin. Tomaatti (laitetaan edelliseen, mutta syödään muutenkin mitä moninaisimmissa ruokalajeissa ja yksin). Soijajugurtti.


Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?
Oikea asenne ja seikkailumieli.

Kuvat viime sunnuntain syömingeistä.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

HUH HELLETTÄ

Sunnuntaina varustauduimme hatuilla, auringonvarjolla, aurinkovoiteilla ja vesipulloilla. Lähdimme rannalle piknikille. Tai niin ainakin luulin.

 

Itse asiassa se oli tosi suureellinen tapahtuma: seitsemänkymmentä vierasta, kymmeniä metrejä pitkä pöytä terassilla, kymmenen ruokalajia ja monen monta pulloa...



Merikin oli ihan läheisyydessä.


Pelastajakoira



Tälle yksityisrannalle päästiin portin kautta, koska ympärillä on suolanvalmistusalue. Näissä altaissa suola uuttuu merivedestä, mikä antaa tuon vaaleanpunertavan värin vedelle.


Ja seuraavaksi valmistuvaa suolaa, jäljellä on enää vähän vettä.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

KÄSIUUTISIA

Nopeasti muutama sana viimeisistä kuulumisistani. Kuten toiset tietävätkin, minullakin todettiin muotitauti: hiirikäsi. Kylläkin mielestäni enemmänkin puutarhurin hommista tullut kuin tietokoneen käytösta johtuva.

Kuvilla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa, ne 
ovat viime aikoina eri paikoissa näpsimiäni näkymiä.

Viime maanantaina olin klinikalla leikattavana, aamulla sisään, iltapäivällä ulos. Itse leikkaus tapahtui aamupäivällä ja sitä ennen anestesia, paikallinen sellainen. Itse asiassa se veikin enemmän aikaa kuin itse leikkaus, joka oli ohi viidessä minuutissa. Ja niin kivuttomasti, etten olisi tiennyt mitään tapahtuneenkaan, jos en olisi nähnyt kirurgin tulevan paikalle.

Kaksi ensimmäistä valokuvaa Marseillen Emmaus-kaupasta.

Leikkaussalista poistuttaessa oli jäljellä ihan hervoton käsivarsi ja iso tuppo käden paikalla. Josta kotisairaanhoitaja paljasti seuraavana päivänä ihan pienen leikkausarven, pari senttiä pitkän juuri ranteen yläpuolella. Muutenkin on tunto ja funktionaalisuus palautunut todella nopeasti. Odotin paljon pitempää ja vaikeampaa palautumista, koska kirurgi kirjoitti pyytämättä kuukauden pituisen sairasloman.

Neitsyt Avignonista.

Sitä ajatellen on uskomatonta, että jo kolme päivää myöhemmin kirjoittelen tätä kevyesti molemmilla käsillä. Ja käsin kirjoittaminenkin, ensimmäisen päivän vasemmankätisten harakanvarpaiden jälkeen on jo ihan oikeakätistä ja oikean näköistä. Ehkä fysioterapia toisesta päivästä lähtien on vähän auttanut.

No, Pariisia tietty.

Kesäkin sitten lopulta tuli - ja kuten aina, täydellä teholla. Pariisin viikonloppu oli vielä viileä ja sateinenkin, seuraavalla viikolla tuli sitten helleaalto. Suomen ihanan viileä kesä, meri ja sateet väikkyvät mielessäni, mutta tänä kesänä en sinne pääse päätäni viilentämään. Täytyy tyytyä viiniköynnöksen antamaan varjoon ja viettää iltapäivät tiukasti sisätiloissa.

Hyviä kesälomia niille, joilla sellaisia on!