sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Arlesienne

Kiltti joulupukki toi lahjaksi pitkään himoitsemani kirjan Arlesin naisten puvuista, jotka Arlesittarien kauneuden lisäksi ovat olleet kuuluja koko Ranskan maalla jo vuosisatojen ajan. Siitä innoittuneena julkaisen samalla muutaman kuvan jo tänä kesänä olleesta tapahtumasta, josta en silloin ehtinyt kirjoittaa ja joka sopii nakutettuna aiheeseen: jokakesäiset Arlesin perinnepukujen päivät viime kesäkuun kuudentena.



Rakastan näitä ihania akvarelleja arlesittarista perinteisissä puvuissaan.




Ja näitä näkee ihan oikeasti Arlesin kaduilla.



Perinnepukujuhlat alkavat kulkueella Arlesin kaduilla.



Mukana ovat Camarguen ratsastajat ja heidän kaunottarensa. Camarguen perinteinen elinkeino on härkien kasvatus ja perinteinen hevonen on tämä kaunis valkoinen malli.



Nuoret arlesittaret suojautuvat polttavalta kesäauringolta varjojensa alle. Jokainen yksityiskohta on tarkoin harkittu ja vanhojen tavaroiden kauppa käy.



Arlesitar on komea näky myös hevosen selässä ja nämä tytöt osaavat istua kauniisti.



Tämän kesän erikoisena lisänä oli uuden Arlesin kuningattaren valtaanastuminen. Arlesin kuningattaren valinta on paikallinen traditio, joka juontaa kolkytluvulle, Provencen kulttuurin renesanssin aikoihin. Kuningatar ja hänen hovineitinsä valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan tytöistä, jotka hallitsevat provensaalin kielen, tapakulttuurin ja pukeutumissäännöt. Paikka on hyvin haluttu, vaikka tehtävä onkin vaativa ja aikaa vievä. Monet lopettavat työt tai opiskelut siksi ajaksi. He edustavat Arlesin kaupunkia ja alueen kulttuuriperintöä eri juhlilla ja tapahtumissa, niin kotona kuin ulkomaillakin asti.

Juhla jatkuu Arlesin antiikkisessa teatterissa.




Viime kesänä Nathalie Chay jätti paikkansa Caroline Serrelle. Tässä hän pitää jäähyväispuhettaan. Hänen takanaan seisovat kaupunginjohtaja, regioonin puhenjohtaja ja keskellä herra harmaassa puvussa on muodinluoja Christian Lacroix, joka on Arlesista kotoisin ja joka käyttää omissa luomuksissaan paljon vaikutteita Arlesittaren puvusta.


Uusi kuningatar Caroline Serre ja hänen hovinsa Arlesin areenoilla, jossa pukujuhla jatkuu hevostaituruudella, tanssilla ja härkäleikeillä - ei corridalla, vaan camarguelaisilla härkäleikeillä, joista joskus myöhemmin enemmän.


Kuuluisa arlesittaren kreikkalainen profiili. Huomioikaa taiturimainen päänauha.

torstai 25. joulukuuta 2008

HYVÄÄ JOULUA!

Tämä syksy on ollut hiljaisuuden aikaa. Ilmat ovat olleet tavanomaista sateisempia ja siksi olemme oleskelleet paljon sisällä lähikontujen koluamisen sijaan. Sitten sattui kohdalle suuri suru. Joulu pääsi hiipimään salakavalasti ovelle ja ovesta sisään, ilman, että ehdin sitä valmistella.

Joulun henkeen on ollut vaikea päästä tänä vuonna. Aattona sain kuitenkin itsestäni sen verran irti, että lähdin kiertelemään Arlesin joulukaduille. Kaksi iltaa aiemmin olimme jouluspektaakkelissa Arlesin pääaukiolla. Arles on itse asiassa aika kiva joulukaupunki. Täällä sijoitetaan paljon aikaa ja vaivaa joulunajan ohjelmistoon. Varsinkin lapsille on paljon ohjelmaa. Mutta koko jutun « clou » on ensimmäisen illan suuri spektaakkeli, musiikki-, valo- ja trapetsiesitys, joka vuosi erilainen. Ferioiden lisäksi suurimmat ponnistelut taidetaankin kohdistaa juuri joulunalusaikaan. Neljästoista heinäkuuta on tietysti, kuten kaikkialla Ranskassa, upea ilotulitus Rhône-joen rannalla. Näiden vuoden kohokohtien välissä Arles vaipuu takaisin provinsiaalisen pikkukaupungin hiljaiseloon, suurista turistilaumoistaan huolimatta. Turisteja tänne houkuttelevat niin roomalaiset rauniot kuin Van Goghin haamukin, mutta noista turistipyydyksistä ehkä joskus myöhemmin.


Sataako Arlesissa lunta? Itse asiassa "lumi" oli höyhenistä tehty.




Akrobaatit huimaavassa korkeudessa - ja viiltävässä kylmyydessä.




Valokoristelu on upeaa.



Tunnelma on satumainen.




Joulukauppa kävi lamasta huolimatta Arlesin jouluisilla ostoskaduilla.








Katujen koristelu ja kukkaistutukset hivelevät silmiä.








Kauan on ollut tyttökavereiden kanssa puhetta, että etsittäisiin jokin idyllinen maalaiskirkko, jonne mentäisiin seuraamaan jouluyön messua, vaikkei meistä kukaan ole perinjuurin – tai ollenkaan – katolinen. Traditiona se on kuitenkin näkemisen arvoinen, ainakin kerran. No, puheesta tuli lopultakin totta, vaikkakaan ei aivan siinä seurassa kuin alunperin oli ajatus. Kirkkokaan ei ollut ihan kuvitellun idyllinen, vaikkakin sijaitsee pienessä kylässä. Menimme nimittäin elämään mukana Fourquesin kylän joulumarssia, jossa aasi ja pieniä lampaanpoikasia vietiin kirkkoon, kuten Jeesuksen syntymän aikana kuulemma hänen synnyinpaikkansa ympäriltä kerääntyneet paimenet toivat.

Jäimme sitten myös seuraamaan messua. Kirkko on kyllä vanhemman puoleinen, mutta kovasti parannustöillä modernisoitu. Pappikin oli, kuten niin usein Ranskassa, ilmiselvästi puolalainen. Rohkeasti hän kuitenkin toimitti messun provensaaliksi, paikallisella murteella tai kielellä, jolla on yhtä paljon yhteistä italian kuin ranskan kielen kanssa. Kirkon sisusta on hyvin yksinkertainen, mutta toimitusta maustivat läsnäolijoiden perinteiset puvut, lampaiden määintä ja kuoron laulamat provensaalinkieliset jouluhymnit. Kaikki toimituksen osat oli selitetty ja provensaalinkieliset lauseet käännetty ranskaksi suurella valotaululla. Erittäin modernia siis.



Fourquen kirkko aattoyönä.

Koska en ole aiemmin ehtinyt, laitoin tässä samalla kuvia jouluspektaakkelista ja jouluisista Arlesin kaduista sekä aaton messusta. Ja kompensoidakseni tätä pitkää hiljaisuutta heitän vähän myöhemmin juttuja, joiden aiheet minulla jo oli, mutta joita en ole aiemmin ehtinyt konkretisoida. Olen myös suunnitellut uutta, kaksikielistä blogia, lähinnä niitä ystäviäni varten, jotka eivät taida suomea. Se ei ole sen kummempi kuin tämäkään, itse asiassa jonkinlainen käännetty ja lyhennelty versio vain. Sitä voi kuitenkin käydä katsastamassa viereisestä linkistä.


HYVÄÄ JOULUA ja ONNELLISTA UUTTA VUOTTA sinulle, joka luit nämä rivit!