tiistai 22. helmikuuta 2011

HELMIKUUN UNELMANÄYTTELY

Nyt täytyy aloittaa uusi sarja, "näyttelyjä, jotka haluaisin nähdä, mutta kun en vaan voi". Maailma on täynnä ihania näyttelyitä, lähempänä ja kauempana, joihin olisi hurmaavaa päästä, mutta kun ei ehdi, ei rahat riitä, ei koulu halua päästää. Samalla tietysti vierailisin maissa ja kaupungeissa, joista monessa en ole koskaan käynyt.

Ensimmäisenä unelmissani on matka Välimeren maahan, jossa en ole koskaan käynyt, mutta joka väikkyy värikylläisenä mielikuvituksessan. Marokko ja varsinkin Marrakech on ollut monien taiteilijoiden ja muiden hippien mielikaupunkeja.Sen kuuluisista riadeista saattaa lukea jatkuvasti kaikista sisustus- ja matkalehdistä.
 
( Source: Fondation Pierre Bergé - Yves Saint Laurent )

Nyt olisi tilaisuus vierailla siellä ja samalla katsastaa iki-ihanan Yves Saint Laurentin näyttely - olette varmaan jo uumoilleet, että olen fanittanut häntä koko ikäni. Marrakech oli hänen oasiksensa kovassa muotimaailmassa. Siellä hän saattoi levätä, nauttia elämästä, mikä oli niin vaikeaa tuolle ikuiselle angstiselle hermorauniolle.

Jardin Majorelle oli Yves Saint Laurentin ja hänen pitkäaikaisen partnerinsa Pierre Bergén viimeinen talo Marrakechissa. Talon puutarhan oli suunnitellut kuvataiteilija Jacques Majorelle; Pierre ja Yves pelastivat sen raunioitumiselta.

Yves Saint Laurent sanoi aina, että Marokko vaikutti suuresti hänen työhönsä, sen värit, muodot, naisten aistillisuus ja sulous. Paikka muistutti häntä varmaan myös lapsuudestaan, jonka hän vietti naapurissa, Algerian Oranissa.

Näyttely Yves Saint Laurent et le Maroc, Jardin Majorelle, Marrakech, 27.11.2010 - 18.03.2011. Koska en sinne pääse, minun täytyy varmaan tyytyä näyttelyn innoittamaan kirjaan, jonka Pierre Bergé on itse kirjoittanut hänen ja Yvesin elämästä Marrakechissa,
"Album souvenirs Yves Saint Laurent. Une passion marocaine".

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

ANDUZE


Aurinkoinen aamupäivä Anduzessa. Kävimme paikallisella kirpparilla, kuten kymmenet muutkin, jotka aamun kauneus oli viekoitellut liikekannalle.

Täytyy lähteä keväämmällä ottamaan kunnon kuvia kaupungista. Toivottavasti kaupungin keskustassa olleet isot korjaustyöt ovat loppu ennen turistikauden alkua.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

CREST


Opintokäyntimme jälkeen pysähdyimme pizzalle läheiseen Crest'in kaupunkiin. Kaupunki on pieni, sievä ja sen vanha kaupunki historiallisen mielenkiintoisen näköinen. Näin talvisin se nukkuu kuitenkin talviunta. Note to self: vierailtava uudelleen keväällä.

Turistiloukun tapaan kaupungissa oli pieniä, nättejä kauppoja. Ostin taidekäsityökaupasta huovutettuja kukkasia koristellakseni niillä myssyni, hattuni tai huivini.

KOULUNPENKILLÄ



Vähän lisää koulujutustelua. Puolitoista kuukautta mennyt, seitsemän jäljellä.


Joko ehdin valittaa tarpeeksi opiskelijatovereitteni käytöksestä? Kun vanhuus ei tule yksin en enää näe ja kuule kuten ennen, joten olen vastoin aikaisempia tapojani oppinut istumaan aivan luokan edessä nähdäkseni ja kuullakseni jotain kollegoitteni hölistessä taustalla. En tiedä, olenko ehkä liian pinko, mutta minusta alkeellisin kohteliaisuus opettajia ja varsinkin ulkopuolisia luennoitsijoita kohtaan olisi yrittää edes näyttää siltä, että kuuntelee hänen sanomaansa, vaikka kuinka nukuttaisi. Mikä muuten on vaikeampaa edessä kuin takana istuen; muiden selän takana voi huomaamattomammin torkahtaa. Eihän kaikki aiheet voi kiinnosta kaikkia ja jotkus eivät ketään. Sitä paitsi puhujissakin on enemmän ja vähemmän karismaattisia.


Vaikka olemmekin jo istuneet kuusi viikkoa koulun penkeillä, monesti tuntuu niin minusta kuin opiskelijatovereistani, ettei koulutus ole oikein kunnolla alkanut. Meillä on ollut kaikenlaisia opintosuunnitelman mukaisia kursseja, muttei paljoakaan läheisesti aiheeseemme ja omiin kiinnostuksenkohteisiimme liittyviä tunteja.


Tietysti sopimusoikeus tai seutupolitiikka ovat tärkeitä, mutta ei jaksa kiinnostaa porukkaa, joka odottaa kiihkeästi kasvien kasvatuksen ja käytön oppitunteja. Toisia mekaniikka kiehtoo, minua taas ei. Aikomuksenani ei ole heti ensimmäiseksi mennä ostamaan traktoria. Mutta opintosuunnitelma on tietysti kahlattava lävitse, kiinnosti tai ei.


Onneksi luokan henki on hyvä, huolimatta tuosta tuntikäyttäytymisestä. Onhan meillä kaikilla suurin piirtein samanlaiset päämäärät. Ja erilaisuudet taas antavat aiheita vain mielenkiintoisiin keskusteluihin.



Nyt kun meitä on yli kolmekymmentä opiskelijaa, kolmessa ryhmässä, tiivistyy "henki" tietysti tosi pahasti tunneilla, joilla olemme kaikki yht'aikaa. Meitä tulevia maanviljelijäkokelaita on kahdessa ryhmässä, toiset aloittivat jo syksyllä, me taas tammikuussa. Ja kolme viikkoa sitten joukkoomme liittyi vielä ryhmä, jolla oli niin hyvät perustiedot, että heidän opintosuunnitelmansa on kevennetty, keskittyen juuri kasveihin ja niiden kasvatukseen. Meillä on välillä tunteja toisen ja välillä taas toisen ryhmän kanssa. Opettaja, joka on vastuussa lukujärjestyksistämme, repii joskus hiuksiaan saadakseen kolmen ryhmän tunnit sopeutumaan toisiinsa. Varsinkin silloin, kun joku opettaja tai luennoitsija ei voikaan tulla sovitusti koululle.


Vierailut ovat herättäneet meissä ristiriitaisia tunnelmia. Ulos ja maatiloille on kiva päästä ja käytännön työhön mukava tutustua, mutta meistä olemme nähneet esimerkkeinä tiloja, jotka eivät lainkaan edusta sitä, mitä itse ajamme takaa.



Jättitiloilla on riveissä mahtavia kokoelmia maatalouskoneita, valtavia traktoreita ja peltoja on kymmeniä hehtaareita. Harvalla meistä on mahdollisuutta moiseen, sellaiset tilat täytyy yleensä periä, ei sellaisia ole enää kenelläkään varaa ostaa.

Kuvissa olemme tutustumassa yli tunnin päässä koulusta sijaitsevaan suureen tilaan, jossa viljan lisäksi kasvatetaan korianteria, sitruunamelissaa ja basilikaa pakastamista ja suurtalouskeittiöitä varten. Ja tietysti perinteisellä, ei orgaanisella mallilla.



PS. Minulla on jatkuvasti vaikeuksia laittaa kuvia blogiin, joudun jokaisen kuvan välissä julkaisemaan blogin voidakseni laittaa toisen kuvan. Ja lisäksi blogger on ryhtynyt järjestelemään itsekseen kuvia ja kappaleita, miten huvittaa. Onko teillä muilla bloggaajilla tällaisia ongelmia?

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

PUU HELMIKUULLE : MIMOSA

Eilen oli ensimmäinen päivä, joka tuoksui keväälle. Aurinko paistaa tänä viikonloppuna täydeltä terältä ja kutsuu ulos. Tuulikin on laantunut ja vaikka yöt ovat vielä kylmiä ja tänäkin aamuna puutarha oli jäässä, heti kun aurinko nousee, lämpötilatkin nousevat. Jos ei olisi niin paljon koulutöitä kesken, lähtisin pitkälle kävelylle. Tai puutarhahommiin.

Nopeasti, ennen kuin taas unohdan, ja koska valokuvat ovat itse asiassa jo viime kuun lopusta, uusi puu tälle kuukaudelle. Vuorossa on mimosa, kasvi, joka kukkii hyvin aikaisin vuodesta. Tämä johtuu siitä, että se tulee näille rannoille Australiasta, josta se kotoutui Rivieralle 1867. Sen kotiseuduilla vuodenajat ovat tietenkin päinvastaiset kuin meillä, joten se kukkii komeasti keskellä talvea. Juuri sen takia siitä niin pidetään - kauniin kultaisen värinsä lisäksi : se tuo lupauksen keväästä tullessaan.


Itse asiassa Mimosa ei ole mimosana tunnetun puun oikea nimi. Jossain on sattunut todella kummallinen sekaannus ja ainakin ranskalaisilla ovat kolmen puulajin nimet vaihtuneet. Oikeasti mimosana tunnettu laji onkin akasia. Akasiaksi täällä kutsuttu puu taas on oikeasti robinia. Ja oikea mimosa on kansankielessä sensitive eli tunteva (kuka tietää suomenkielisen nimen?), koska sen lehdet menevät kosketettaessa suppuun. Toisten tietojen mukaan ne olisivat kyllä kaikki samaa Mimosaceae -heimoa, toisten tietojen mukaan taas hernekasveja.

Acacia dealbata tai kukkakauppiaan mimosa - koska niistä saadaan myös ne ihanat leikkokukat, jotka tällä hetkellä värjäävät torit ja kukkakupat kultaisiksi - ja sen eri variaatiot ovat yleinen näky etelä-Ranskan puutarhoissa, tuohan se kevään ensimmäiset kukat vielä talviseen puutarhaan. En tiedä, kuinka pohjoiseen asti mimosa on saatu asuttumaan, ainakin Nyonsin korkeuksilla se näkyy viihtyvän mainiosti.



Kevään ensi kukkasten myötä hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!