ON TAAS SE AIKA VUODESTA...

...jolloin minun pitää kiinnittää kello Ninan kaulapantaan, koska metsästäjät ovat ulkona. Syksyhän on metsästäjien aikaa ja he näyttävät pitävän erityisesti pelloista ja viiniviljelmistä talomme takana.

Ninakin pitää metsästämisestä. Nina on rodultaan bretoni, epagneul breton, kutsumukseltaan metsästyskoira ja erittäin yleinen näky maaseudulla, jossa myös on paljon metsästäjiä. Nina ei kylläkään voi toteuttaa kutsumustaan, koska me emme metsästä. Sitä enemmän hän rakastaakin juosta ja hyppiä pitkin peltoja ja viiniviljelmiä, jokaisen linnun, hiiren ja itikankin perässä, jonka huomaa. Oikeaa metsästäjää hänestä ei kai kuitenkaan saisi, koska pelkää haulikon laukauksien pauketta.

Koirarakkaiden ranskalaisten yleisin koira on kylläkin kultainen noutaja, joka tuntuu olevan jokaisen lapsiperheen toivelistalla. Kaupungeissa ja esikaupunkien omakotialueilla niitä näkee paljon. Mutta maatalojen pihamailla valtaa pitävät edelleen metsästyskoirat.

TUOKIOKUVIA II

Viime viikolla

riiputtiin oliivipuissa...

istutettiin hedelmäpuita...

odotettiin peltotöiden alkua - maa on vielä sateilta liian märkää istutushommiin...

Uskaltaisikohan lopultakin sanoa ääneen, että kevät on tullut? Talvi jämähti paikoilleen huhtikuun alulle asti ja ankara talvi se olikin. Paikallisetkin päivittelevät edelleen talven harmautta ja kylmyyttä ja ja sitä, että lunta satoi moneen kertaan. Siis mikä "global warming"?

Nykyisessä asuinpaikassani Drômessa ollaan hiukkasen varsinaista Provencea pohjoisemmassa, mutta sielläkään ei ole totuttu tällaiseen ilmastoon. Tai olisikohan talvi kokonaan siirtymässä myöhempään? Syksyllä ihmeteltiin pitkään jatkuvia lämpötiloja ja nyt sitten aikailevaa kevättä. Mahtaako ensi kesä olla yhtä kuuma kuin talvi on ollut kylmä?

Lopuksi uutisia Ninasta. Koiralla todettiin kiviä virtsarakossa. Leikkaus on edessä ensi viikolla.

Ensikertalainen

Olo on kuin kansakoulun aloittavalla, kun ensi kertaa kirjoittaa juuri luomaansa blogiin. Jännittää niin, ettei oikein saa päähänsä mitään fiksua ja filmaattista kerrottavaa.

Ajatuksia kyllä on siitä, mitä tämä blogi tulee sisältämään, mutta menee varmaan vähän aikaa, ennen kuin tähän uuteen, hienoon kommunikaatiomuotoon tottuu. Ensi alkuun ainakin sisältö tulee keskittymään kokemuksiini pitkäaikaisena ulkosuomalaisena, lähinnä Ranskanmaalla. Ja tietysti sydäntäni lähellä oleviin aiheisiin: kasveihin, Provencen luontoon ja kulttuuriin ja koiriin, varsinkin omaani, jonka näette viereisessä valokuvassa. Se on epagneul breton eli suomalaisittain bretoni, Suomessa harvinainen, mutta täällä etelä-Ranskan maaseudulla todella yleinen metsästyskoira.

Samassa valokuvassa yksi lempikukistani ja jokavuotinen ihastuksen aihe keväisillä kävelyretkillä: unikko. Muita vakiolemppareitani ovat ruusut, jotka ikävä kyllä eivät menestyneet tänä kesänä, joten minulla ei ole yhtään kuvaa omista ruusuista. Jos kehtaan jatkaa listaa (vaikka helpommin kertoisin, mistä kukista en pidä, yksi niistä on pelargonia), tulevat seuraavaksi pionit, jasmiini, sireeni, dahliat, krysanteemit (vaikka ovatkin täällä kuolleiden kukkia) ja - olisitko arvannut - varsinkin tuoksunsa vuoksi laventeli.

Pitkäaikaisena haaveenani onkin ollut työskennellä kukkien parissa. Tällä hetkellä hoitelen niitä lähinnä huvikseni. Ja tilaakin saisi olla enemmän, jotta saisin niitä mahtumaan enemmän. Enemmän paikallaan pysyvä elämänmuotokin saattaisi olla hyväksi kukilleni, jotka eivät oikein perusta jatkuvasta juoksemisestani.

Tämä nyt oli tällainen harjoitteluheitto. Toivottavasti jutut paranevat ajan myötä, ettei tästä tule total waste of space ; - )

Hyvää syksyä satunnaiselle lukijalleen toivottelee

airelle