keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Ensikertalainen

Olo on kuin kansakoulun aloittavalla, kun ensi kertaa kirjoittaa juuri luomaansa blogiin. Jännittää niin, ettei oikein saa päähänsä mitään fiksua ja filmaattista kerrottavaa.
Ajatuksia kyllä on siitä, mitä tämä blogi tulee sisältämään, mutta menee varmaan vähän aikaa, ennen kuin tähän uuteen, hienoon kommunikaatiomuotoon tottuu. Ensi alkuun ainakin sisältö tulee keskittymään kokemuksiini pitkäaikaisena ulkosuomalaisena, lähinnä Ranskanmaalla. Ja tietysti sydäntäni lähellä oleviin aiheisiin: kasveihin, Provencen luontoon ja kulttuuriin ja koiriin, varsinkin omaani, jonka näette viereisessä valokuvassa. Se on epagneul breton eli suomalaisittain bretoni, Suomessa harvinainen, mutta täällä etelä-Ranskan maaseudulla todella yleinen metsästyskoira.
Samassa valokuvassa yksi lempikukistani ja jokavuotinen ihastuksen aihe keväisillä kävelyretkillä: unikko. Muita vakiolemppareitani ovat ruusut, jotka ikävä kyllä eivät menestyneet tänä kesänä, joten minulla ei ole yhtään kuvaa omista ruusuista. Jos kehtaan jatkaa listaa (vaikka helpommin kertoisin, mistä kukista en pidä, yksi niistä on pelargonia), tulevat seuraavaksi pionit, jasmiini, sireeni, dahliat, krysanteemit (vaikka ovatkin täällä kuolleiden kukkia) ja - olisitko arvannut - varsinkin tuoksunsa vuoksi laventeli.
Pitkäaikaisena haaveenani onkin ollut työskennellä kukkien parissa. Tällä hetkellä hoitelen niitä lähinnä huvikseni. Ja tilaakin saisi olla enemmän, jotta saisin niitä mahtumaan enemmän. Enemmän paikallaan pysyvä elämänmuotokin saattaisi olla hyväksi kukilleni, jotka eivät oikein perusta jatkuvasta juoksemisestani.
Tämä nyt oli tällainen harjoitteluheitto. Toivottavasti jutut paranevat ajan myötä, ettei tästä tule total waste of space ; - )
Hyvää syksyä satunnaiselle lukijalleen toivottelee
airelle

Ei kommentteja: