sunnuntai 30. elokuuta 2009

VACANCES

Ranskassa kesälomat ovat nyt virallisesti ohi. Joka päivä radiossa ja televisiossa tiukat tädit ja sedät selittävät, millä todennäköisyydellä minäkin päivänä jää kiinni pohjoiseen suuntautuviin ruuhkajonoihin. Ja muistuttaa, kuinka usein on pysähdyttävä lepäämään kotiinpaluureitillä.

Kesäloman viettäjät kuuluvat täällä virallisesti kahteen kastiin, les juilletistes eli ne, jotka ottavat lomansa jo heinäkuussa ja les aoutiens, jotka lomailevat elokuussa. Elokuu on Välimeren alueen suosituin lomakuukausi, mutta jo ihan käytännön syistä on osan väestöä vietettävä lomansa aiemmin. Siten turisteja riittää toukokuusta syyskuulle ihan tarpeeksi.
Silti elokuu on etelän rannoilla se täysin kuukausi. Jo syyskuun alussa alkaa väenpaljous huomattavasti vähentyä. Vain ihmiset, joilla ei ole kouluikäisiä lapsia, saattavat lykätä lomaansa syyskuun alkuun, jolloin ihmispaljous joka paikassa helpottaa ja hinnat laskevat taas normaaleihin lukemiin. Joten lapsiperheiden jälkeen alkaa rannikolla vanhemman väen parveilu.

Itselläni ei tänä kesänä ole ollut muuta lomaa kuin sairaslomaa. Tietysti se pakotti minut lepäämään, mutta silti olisin voinut olla ilman tuota pakkolomaa. Kuumuuden, kipujen ja työn takia olen nukkunut tosi huonosti koko kesän ja tuntenut olevani jatkuvasti väsynyt. Minkä vuoksi en ole ollut erityisen tuottelias blogikirjailija.

Ilmat ovat hieman viilentyneet kovan tuulen takia, mutta se ei vielä tarkoita, että kesä olisi meillä etelän asujilla ohi. Syyskuu saattaa olla täällä lämpimämpi kuin Suomen kesä konsaan. Nukkuminen on kuitenkin jo helpompaa ja työajatkin muuttuvat, joten voin nukkua kuuteen asti, ei enää tarvitse nousta viideltä ylös!

NOSTALGIE

Lauantaina tein nostalgisen matkan entiseen kotikaupunkiini Aix-en-Provenceen. Olen viettänyt melkein puolet elämästäni tuossa kaupungissa ja joka kerta kun palaan sinne, on vähän kuin tulisin kotiin, siitäkin huolimatta, että olen muuttanut toiselle seudulle jo yli vuosi sitten enkä ole käynyt sen jälkeen Aixissä kuin ehkä pari kertaa.

Aina, kun palaan sinne, tulvivat muistot mieleen joka kulmalla. Montagne Sainte Victoiren hahmo kaupungin yllä saa sydämeni pomppaamaan. Kaupungin kadut, talot, puistot ovat edelleen vanhoilla paikoillaan. Tuttuuden tunne tuokin tuon kotoisan olon. Ei tarvitse miettiä, mistä kulmasta kääntyä tai minkä tien valita päästäkseen määränpäähänsä. Aix on varmasti kaupunki, jonka tunnen parhaiten.

Tällä kertaa menin Aixiin tapaamaan vanhoja ja uusia ystäviä. Samalla, kun kerran olin paikan päällä, kävin myös katsomassa Musée Granet’n suurnäyttelyn Picasso - Cézanne. Kaksi vuotta sitten Musée Granet korjattiin Cézannen juhlavuoden kunniaksi suurta Cézanne -näyttelyä varten. Tuo näyttely veti paljon katsojia ja teki Musée Granet’n tunnetuksi huomattavana taidelaitoksena.

Tänä vuonna tapetilla on ollut Picasso. Monessa kaupungissa on Picasso -näyttelyitä ja monet museot, joilla on Picassoja kokoelmissaan ovat käyttäneet trendiä hyväkseen mainostaakseen itseään. Henkilökohtaisesti en ole suuri Picasso –fani, mutta näyttely oli kuitenkin käynnin väärtti. Se toi hyvin esille Cézannen vaikutuksen Picasson työhön ja asetti rinnakkain Cézannen ja Picasson töitä sekä heidän yhteisiä tematiikkojaan.

Lisäksi vähän kiertelyä kaupungin keskustan kaduilla ja käynti mielikirjakaupassani, Book in Barissa, josta en koskaan pääse ulos ilman ainakin yhtä uutta kirjaa. Ennen kotiinlähtöä vielä viimeinen traditio: hedelmäsmoothie Cours Mirabeaulla. Mukava huvipäivä kaiken kaikkiaan.


lauantai 8. elokuuta 2009


Suunnitelmissa siis oli rauhallinen, HILJAINEN viikonloppu. Vaan kuinka sitten kävikään…
Siestan jälkeen heräsimme siihen, että kylän keskusta oli taynnä autoja. Mitä täällä tapahtuu ? Epäilyttävä kalina valaisi asiaa: concours de boules eli petankkikilpailu kylän keskellä olevalla petankkikentällä, boulodrome, juuri taloamme vastapäätä.
Tuollainen kenttä löytyy kaikista etelä-Ranskan kaupungeista. Isoimmista useampia. Meidän kylässä se on tällainen (kuva suoraan yläkerran ikkunasta). Sen nimi on les Lices. Plataanit, nuo etelä-Ranskan symbolit, varjostavat iltapäivän helteessä pelaavia. Sitä reunustavalla kadulla on kaksi baaria, kylämme peruspilarit. Ensimmäisen edessä näkyy härän veren punaiseksi maalatut baaritiskit, buvette, jotka ovat jo paikoillaan ensi viikonlopun juhlallisuuksia varten. Luvassa on taas härkää kaikissa muodoissa. Mutta luultavasti noissa kilpailijoissakin on tarpeeksi janoisia.

TYÖVIIKKO ON OHI !

Ensimmäinen työviikko jalkavammani jälkeen on nyt ohi. Se meni ihan mukavasti; toisaalta työnjohtajat olivat mukavia ja antoivat vain kevyempiä töitä tehtäväksi. Jalka ei siis pahemmin kipeytynyt ja muutenkin kroppa kesti mukavasti.
Olikin oikein mukavaa palata töihin. Aloinkin jo kaivata kasteentuoksuisia aamuja ja mullassa möngertämistä. Se on ilmeisesti addiktoivaa.
Siitä huolimatta on ihanaa työviikon jälkeen tulla taas pikku kyläämme ja laittaa jalat ylös penkille, viileän viiniköynnöskatoksen alla. Lauantai-aamuna on ohjelmassa torilla käynti ja sunnuntaina menemme tapamme mukaan meren rannalle. Rakastan vedenrajassa hiekassa kävelyä ja se on lisäksi loistavaa terapiaa jaloilleni. Lähdemme liikkeelle aikaisin aamulla, kun ei vielä ole paljon kansaa rannalla ja tulemme pois ennen kuin aurinko alkaa toden teolla porottaa. Oikein rauhallinen, rentouttava viikonloppu !

lauantai 1. elokuuta 2009

JOEN POHJAN SALAT

Kävin tässä muutama päivä sitten seuraamassa arkeologi-sukeltajien ponnisteluja kaivaa esiin Arlesin Rooman aikaista historiaa. Sukellustaitoa tarvitaan, koska nämä historialliset jäänteet ovat Rhône-joen pohjassa.
Parikymmentä vuotta sitten harrastelijasukeltajat löysivät ensimmäiset Rooman imperiumin ajalta peräisin olevat ruukut joen pohjasta. Ne osoittautuivat kokonaiseksi ruukkuvuoreksi. Paikalla oli noihin aikoihin satama, jossa purettiin jokilaivojen lasti ja kuljetusruukut, joiden sisältö oli tyhjennetty muihin astioihin, heitettiin surutta joen pohjaan. Sama peli jatkuu yhä edelleen, muinaislöytöjen lisäksi arkeologit ja muut sukeltajat löytävät joen pohjalta kaikkea autoista supermarkettien kärryihin.


Sukeltajat joutuvat työskentelemään aika rankoissa olosuhteissa : he käyttävät sukelluspuvun lisäksi täydellistä naamamaskia, koska vesi on sen verran saastunutta, että lääkärit kehoittavat heitä suojautumaan veden kontaktilta. Kalastus ei ole turhaan kiellettyä Rhône-joessa. Pohjassa on niin mutaista, että tuskin näkee eteensä, varsinkin silloin, kun ohi kulkevat veneet sekoittavat vettä. Muutenkin kaivausten eteneminen on vaikeaa, rahoitusta tulee vain kuukauden verran vuodessa, joten töiden eteneminen on verkkaista. Kaivuun päätyttyä peitetään paikka hyvin odotettaessa seuraavaa kesää, ettei joen virta ja rosvot vie materiaalia.


Tässä nousee löytö veden pohjasta, ilmapallon vetämänä.
Ruukkujen jälkeen alkoi pohjasta paljastua paljon muutakin. Viime sukelluskaudella löytyi Caesarin patsas, tiettävästi vasta toinen laatuaan koko maailmassa. Ja samalla huomattiin sinne uponneen kokonaisen jokilaivan lasteineen. Niinpä tänä kesänä arkeologit ovat jakautuneet kahdeksi ryhmäksi ja uusi ryhmä on keskittynyt hylyn tutkimiseen.
Arkeologi David Djaoui pitelee kädessään vedestä löytynyttä melkein täydellistä lasipulloa.


Laivan lastina oli kiviä, ilmeisesti yläjuoksulta louhittuja kivipaasia, Arlesin eli roomalaisen Arlaten hienoja villoja varten. Mutta samalla hukkui kaikki veneen miehistön tarvitsemat jokapäiväiset tavarat, joista näkee, millaista oli elää tuollaisella paatilla.
Näitä joen pohjan aarteita pääsee kaikki kansa ihailemaan ensi syksynä, kun Musée de l’Arles Antique, Arlesin Antiikin ajan museo avaa näyttelyn César, le Rhône pour mémoire (20 ans de fouilles dans le fleuve à Arles) eli Caesar, Rhônen muisti (24.10.2009 – 19.9.2010).
PS. tässä linkki blogiin, joka kertoo työn edistymisestä. Ja linkki ranskankieliseen esitteeseen.
Jostain syystä Arlesin Antiikin ajan museon sivu ei tällä hetkellä avaudu, mutta laitan linkin sivun oikeaan laitaan, kohtaan näyttely, kun se taas toimii.