sunnuntai 30. elokuuta 2009

NOSTALGIE

Lauantaina tein nostalgisen matkan entiseen kotikaupunkiini Aix-en-Provenceen. Olen viettänyt melkein puolet elämästäni tuossa kaupungissa ja joka kerta kun palaan sinne, on vähän kuin tulisin kotiin, siitäkin huolimatta, että olen muuttanut toiselle seudulle jo yli vuosi sitten enkä ole käynyt sen jälkeen Aixissä kuin ehkä pari kertaa.

Aina, kun palaan sinne, tulvivat muistot mieleen joka kulmalla. Montagne Sainte Victoiren hahmo kaupungin yllä saa sydämeni pomppaamaan. Kaupungin kadut, talot, puistot ovat edelleen vanhoilla paikoillaan. Tuttuuden tunne tuokin tuon kotoisan olon. Ei tarvitse miettiä, mistä kulmasta kääntyä tai minkä tien valita päästäkseen määränpäähänsä. Aix on varmasti kaupunki, jonka tunnen parhaiten.

Tällä kertaa menin Aixiin tapaamaan vanhoja ja uusia ystäviä. Samalla, kun kerran olin paikan päällä, kävin myös katsomassa Musée Granet’n suurnäyttelyn Picasso - Cézanne. Kaksi vuotta sitten Musée Granet korjattiin Cézannen juhlavuoden kunniaksi suurta Cézanne -näyttelyä varten. Tuo näyttely veti paljon katsojia ja teki Musée Granet’n tunnetuksi huomattavana taidelaitoksena.

Tänä vuonna tapetilla on ollut Picasso. Monessa kaupungissa on Picasso -näyttelyitä ja monet museot, joilla on Picassoja kokoelmissaan ovat käyttäneet trendiä hyväkseen mainostaakseen itseään. Henkilökohtaisesti en ole suuri Picasso –fani, mutta näyttely oli kuitenkin käynnin väärtti. Se toi hyvin esille Cézannen vaikutuksen Picasson työhön ja asetti rinnakkain Cézannen ja Picasson töitä sekä heidän yhteisiä tematiikkojaan.

Lisäksi vähän kiertelyä kaupungin keskustan kaduilla ja käynti mielikirjakaupassani, Book in Barissa, josta en koskaan pääse ulos ilman ainakin yhtä uutta kirjaa. Ennen kotiinlähtöä vielä viimeinen traditio: hedelmäsmoothie Cours Mirabeaulla. Mukava huvipäivä kaiken kaikkiaan.


Ei kommentteja: