tiistai 14. heinäkuuta 2009

14 JUILLET

14. heinäkuuta on Ranskan kansallispäivä ja sitä vietetään kaikin asiaan kuuluvin muodollisuuksin, kuten joka puolella maapalloa on tapana. Aamupäivän suuri juttu on sotilasparaati Riemukaarelta pitkin Champs Elyséetä aina Concorde-aukiolle, jonka keskellä seisovan obeliskin juurelle on pystytetty valtava katsomo virallisia vieraita varten. Sieltä presidentin lisäksi hallituksen jäsenet, diplomaatit ja muut kunniavieraat voivat seurata kulkuetta. Tänä vuonna päävieras oli Intian pääministeri ja ensimmäistä kertaa Champs Elyséellä nähtiin Ranskan armeijan lisäksi marssimassa Intian armeijan osastoja.
Vaikka joka vuosi lukemattomat ihmismäärät kerääntyvät varhain aamulla Champs Elyséen varteen saadakseen mahdollisimman hyvät paikat seurata paraatia, mielestäni televisiosta näkee parhaiten paraatin kokonaisuudessaan ja sen lisäksi saa rautaisannoksen tietoa Ranskan sotavoimista ja niiden aseistuksesta, jos sattuu olemaan sellaisesta kiinnostunut.
Paraatin jälkeen kutsuvieraat siirtyvät Elysée-palatsiin puutarhakutsuille, vähän niin kuin Suomessa kansallispäivää vietetään presidentin linnan kutsuilla – paitsi että joulukuussa ei ole helppo pitää kutsuja puutarhassa.


Tämä virallisesta juhlinnasta. Mutta kansallispäivä on myös jokaisen ranskalaisen juhla. Jokainen kylä ja kaupunki järjestää omat juhlansa. Toisissa paikoissa juhlinta alkaa jo 13. päivän illalla, koska 14. päivä on vapaapäivä, joten silloin sopii juhlia vaikka aamuun, kun seuraavana päivänä saa nukkua rauhassa. Toisissa paikoissa taas juhla pidetään 14. päivä.
Asiaan kuuluu ilotulitus ja tanssiaiset, le bal populaire, yleensä pääaukiolla tai pääkadulla. Sinne pykätään lava, jonne tulee artisteja esiintymään. Artistin valovoimaisuus riippuu tietysti kaupungin koosta. Pariisissa näkyy tänä iltana ilmaiskonsertissa esiintyvän Johnny Hallyday, sen jälkeen kun pariisilaiset ovat ihastelleet ilotulitusta Eiffel-tornilla. Toinen perinne on pitää kansallispäivän tanssiaisia palomiesten kasarmilla, vaikka syy moiseen ei koskaan ole minulle selvinnyt.

Tänään on Ranskan kansallispäivä, koska 14. heinäkuuta 1789 kansanjoukko valloitti Bastillen vankilan ja aloitti siten Ranskan vallankumouksen. Vallankumous kaatoi vanhan kuningasvallan ja perusti tasavallan. Siksi sitä pidetään symbolisesti Ranskan tasavallan alkuna ja vuodesta 1880 sitä on juhlittu kansallispäivänä.

2 kommenttia:

mireval kirjoitti...

Nämä ovat loistavia, nämä sinun kirjoituksesi! Palaan niihin aina uudestaan. Kiitos!

Mutta tiedätkö miksi Intian pääministeri oli tänä vuonna kunniavieraana? Minulle se jäi epäselväksi.
Ah, ymmärtäisinpä pianpianpian ranskaa, telkkaristakin oppisi niin paljon!

Airelle kirjoitti...

olen sitä mieltä, että kielellä kuin kielellä, kun ymmärtää tv-uutisia, osaa kieltä jo kohtalaisen hyvin. varsinkin ranskassa ne puhuvat niin nopeasti, että sitä saa seurata tarkkana.
Sarkozy oli viime vuonna intiassa ja oli silloin kutsunut pääministerin ja tuon armeijajoukon ranskaan. takana tietysti asekauppoja tms.