tiistai 31. elokuuta 2010

PREPARATIFS

Kaikissa Ranskan lapsiperheissä valmistaudutaan uuteen kouluvuoteen. Meillä on vähän toisenlaiset valmistelut meneillään. Erinäisistä syistä "viikonloppumajani" muuttaa muutaman kymmenen kilometriä sisämaahan päin.


Itse asiassa minulle taitaa tulla ikävä Arlesia, Camarguea ja meren läheisyyttä. Täällä olemme olleet kuin Herran kukkarossa, maaseudulla, mutta mukavan, tarpeeksi ison ja sopivan pienen kaupungin lähettyvillä. Ja Arles on todella kuvauksellinen kaupunki, rähjäisen kaunis tai jotain sen suuntaista sanoi blogikollega Pupuce muutama päivää sitten tavatessamme.


Kävimme katsomassa erästä mahdollista uutta taloa maanantaina. Olisimme edelleen maaseudulla, pienen kylän kupeessa ja vähän pidemmän matkan päässä lähimmästä kaupungista, Alèsista. Alès on pohjoisosassa Gardin departementiä, jossa tälläkin hetkellä oleilemme, mutta sen voisi sanoa olevan eteläistä Cévennesiä. Kaupunkina Alès ei todellakaan ole yhtä hurmaava kuin Arles. Mutta muuten olemme lähellä monia söpöjä pikkukaupunkeja ja onhan auto, jolla pääsee liikkumaan.


Takaisin tullessamme paloi moottoritien vierellä. Kesän kuivuuden ja voimakkaan tuulen takia etelä-Ranskassa palaa taas monessa paikkaa. Tänäänkin uutisissa on kaksi isompaa metsäpaloa, toinen La Ciotat'n lähellä (Bouches-du-Rhône) olisi jo sammumassa, toinen jossain Hérault'n departementtissa roihuaa jatkuvasti. Tämä pieni tulipalo, jonka eilen näimme, oli jo palomiesten kontrollissa ja onneksi levinnyt vain pienelle alalle.


Sen sijaan se oli ilmeisesti saanut alkunsa, kuten usein metsäpalot, auton polttamisesta. Tämä omituinen aktiviteetti, jolla joko yritetään harhauttaa vakuutuksia tai pyyhkiä jälkiä rikoksen jälkeen, on uskomattoman yleistä. Monet autot palavat parkkipaikoilla, mutta ikävä kyllä metsistä on tullut suosittu piilopaikka. Ja tällä ilmalla on ihan varma, että siitä syttyy metsäpalo. Sen sijaan vähän ihmetyttää porukka, joka sytyttää auton keskellä päivää vilkasliikennöidyn moottoritien varressa. Silminnäkijöitä?


Valokuvat, jotka eivät tietysti mitenkään liity edelliseen tekstiin, ovat viime viikkoiselta roomalaispäivältämme Arlesissa blogiystävien Fifin ja Pupucen kanssa. Arles alkoi muutama vuosi sitten juhlia roomalaista perintöään ja siihenhän on loistavat puitteet paikassa, jossa on iso määrä tyylikkäitä roomalaisajan raunioita.


Ohjelmaa on koko viikolle, mutta pitää todella onnistua osumaan paikalle, kun jotain tosi kivaa tapahtuu. Me onnistuimme näkemään nämä legioonalaiset harjoituksissaan. Sadanpäämiehen eli centurionin kommentit varustuksista ja harjoituksista olivat kutkuttavia.


Lomalla kun vielä oltiin, oli lapsille paljon toimintaa. Sen lisäksi monet ravintolat olivat etsineet roomalaistyylisiä ruokaohjeita ja kaupat olivat roomalaistaneet somistuksiaan. Parhaimmat gladiaattorinäytökset tapahtuvat tietysti roomalaisella areenalla ja antiikkisessa teatterissa näytellään edelleen. Pidetään mielessä ensi kesää ajatellen!

4 kommenttia:

Simpukka kirjoitti...

Hienoja kuvia legioonalaisten harjoituksista.
Suomessakin mainittiin uutisissa Montpellierin lähellä riehuvista metsäpaloista. Alueella vallitseva kuumuus, kuivuus ja kova tuuli edesauttavat tuhoisien ja pelottavien palojen leviämistä. Sadetta varmaan kaivataan.

Airelle kirjoitti...

sade olisi hyvä, mutta ei nyt taida ihan heti sataa. sen sijaan ihmiset voisivat oppia vastuullisemmiksi, kun tietävät olosuhteiden olevan suotuisimmillaan tulipalon syttymiseen.

Rita A kirjoitti...

Salut! Hauska tutustua :) Mukavan näköinen blogi... Laitan linkin heti sivuseinälleni.

Airelle kirjoitti...

hei Rita ja bienvenue. kiitos! tykkään kanssa lukea sinun blogiasi, sellaista virtuaalimatkustelua puolin ja toisin, eikö?