maanantai 19. huhtikuuta 2010

CARPENTRAS VIIME KESKIVIIKKONA

Yksi pienessä kaupungissa asumisen "eduista" on se, että erikoislääkärin vastaanottoa ei löydy ihan läheltä. Kun minulla epäiltiin ns. hiirikättä, lähetti lääkärini minut Carpentras'iin asti tutkimuksiin. Sillä lailla jokaiseen tutkimukseen menee rutkasti aikaa, matkat mukaan luettuna. Mutta pilvellä on kultainen reunus: voin samalla harrastaa mieliharrastustani, matkailua.
 
Viime keskiviikkona olin siis Carpentras'ssa ja koska en ole koskaan ennen pysähtynyt tuohon kaupunkiin, kiertelin siellä pari tuntia tutkimusteni jälkeen. Carpentras sijaitsee keskellä läntistä Provencea, Vauclusen departtementissa. Kaupunki on kuuluisa juutalaisista ja kasvimarkkinoista. Puutarhakaupat käyvät pitkältä ostamassa kasvinsa sen tukkumarkkinoilta, jonne tulee kukkia ja kasveja Italiaa ja Hollantia myöten.


Juutalaiset taas asettuivat Carpentras'han paavien asuessa Avignonissa. Ranskan kuningas vainosi heidät ulos valtakunnastaan ja juutalaiset löysivät suojapaikan paavien mailta, joihin Carpentras kuului. Juutalaisyhteisö on edelleen merkittävä Carpentras’ssa. Kaupungin keskustassa sijaitsee Ranskan vanhin synagooga, vuodelta 1367, useaan kertaan uudistettu ja edelleen toiminnassa.

Kaupungin vanhan keskustan viehkoin piirre on katettu kauppakuja. Keskustassa on myös söpöjä aukioita ja pylväskäytäviä. Muuten Carpentras on keskikokoinen provencelainen kaupunki, niin keskustan arkkitehtuurin kuin kauppojenkin puolesta. Vanhasta ympyrämuurista on jäljellä enää yksi sisäänkäyntiporteista, Porte d'Orange.



Cathédrale Saint-Siffrein, keskustan suurkirkko.


Paluumatkalla oli päätie suljettu ja jouduin pikkutielle, joka kulki läpi Barroux'n kylän. Koska en ollut sielläkään koskaan pysähtynyt, käytin tietyöt hyväkseni katsastaakseni sen mäen päällä seisovan linnan. Se näyttää kaukaa upealta nyppylällään, mutta unohdin taas kerran kameran matkasta eikä puhelimen suorituskyky pysty pitkän matkan päästä otettuihin kuviin. Joten valokuvat ovat hieman heppoisia tällä kertaa.



Barroux'n linna

3 kommenttia:

Simpukka kirjoitti...

Kiinnostava paikka tuo Carpentras, täytyypä poiketa jos sielläpäin liikumme.
Matkailupainotteinen lääkärireissu sinulla. Hiirikäsi on kurja vaiva, toivottavasti hoito löytyi.

Airelle kirjoitti...

Joo, hoito on leikkaus; ei armoa. kesään asti on tarkoitus sinnitellä näin ja kun työni puutarhassa loppuu, menen leikkaukseen.
Carpentras on kiva, mutta noita kivoja kaupunkejahan tâällä riittää sen verran, ette ole sinnekään koskaan lähtenyt varta vasten. Siksi ajattelin, ettei noin pitkälle ajeta katselematta samalla vahän ympärille

Ella B kirjoitti...

Ostin tänään ensimmäistä kertaa mansikoita ja tietysti Carpentras'ta! En ole kyllä siellä itsekään koskaan käynyt, enkä edes tiennyt, että siellä on paljon juutaliaisia. Viime kesänä meinasin mennä sinne jonnekin mansikkafarmille, mutta se jäi.