Talvi on ollut kalsa ja luminenkin tänä vuonna, mutta nyt taisi siltä mennä niskat poikki. Jo muutamana päivänä on ollut lämpimiä iltapäiviä ja vaikka aurinkoa voisi mielestäni olla enemmän, alkaa kevät pikkuhiljaa tuoksua ilmassa ja kevään ensimmäiset kukat nostavat päätään tien varressa.
Viime päivinä on Ranskassa tullut vettä turhankin paljon. Onneksi meillä etelässä on vältytty niiltä surullisilta myrskyiltä ja hyökyaalloilta, jotka ovat vaatineet usean ihmishengen pohjoisessa ja Atlannin rannikolla.
Silti veden alle joutuminen voi olla kohtalona monille taloille myös etelässä. Useassa paikassa Ranskassa on asuttamisen paineen alla annettu rakennuslupia turhan kevein perustein. Monia uusia asuntoalueita on rakennettu jokien varsille tai meren rannalla paikoille, jotka tulvan sattuessa jäävät veden alle.

Rakentaminen on muutenkin aika kirjavaa. Bloggarikollega Stazzy kirjoitti asuntonsa haitoista. Juuri hänen kuvailemansa kosteus on usein haittana täällä, varsinkin vanhoissa taloissa. Muistanpa opiskeluajoiltani opiskeluasuntolan huoneet, joissa piti uusi vuosi aloittaa hinkkaamalla seinät kloriitilla homeen poistamiseksi.
Toinen ongelma on lämmitys. Varsinkin etelässä tuntuu asutukset olevan ajateltu kesää, ei talvea varten. Kuitenkin meilläkin tulee talvi, jos ei niin kylmä kuin Suomessa, niin talvi kuitenkin. Osittain huono lämpö johtuu huonoista eristyksistä. Toisaalta patterit ovat toista kokoluokkaa ja harvemmassa kuin Suomessa. Yleensä modernit huoneistot ovat aika hyvin lämmitetyt, kylmyys on ongelmana varsinkin vanhoissa taloissa.

Oma asuntoni on vanhassa kaupunkitalossa. Meitä asukkaita on kaksi asuttamassa talon neljää kerrosta, minä kahta alakerrosta, naapurini kahta ylempää. Huoneet ovat pienet ja siksi aika helpot lämmittää huonosta eristyksestä huolimatta. Sen sijaan rappukäytävä, jossa ei ole lämmitystä on todella jäinen.
Huoneiden pienuudesta huolimatta minulla on kaikkien naisten unelma: vaatehuone. Toisin kuin edellisessä kaksiossani, jossa vaatteet ja kaikki muu tavara piti ängetä kaappeihin, jotka veivät tilaa jo pienestä asunnosta, on minulla nyt käytössäni kellari, kaappikomero ja vaatehuone! Vaatehuoneen ainoa ongelma on se, ettei siellä ole lämmitystä. Talvella minun siis täytyy muistaa hakea aamulla tarvitsemani vaatteet jo illalla lämpiämään makuuhuoneeseen.
Talon omistaja on lopultakin herännyt tajuamaan, että tätä vauhtia hänellä ei pian ole taloa, joka tuo mukavia vuokratuloja. Hän on siis päättänyt korjata. Tällä hetkellä hän tutkii korjaajien tarjouksia. Tästä tuleekin varmaan mielenkiintoinen projekti, raportoin töiden edistymisestä tulevissa viesteissäni.

Viikonlopputaloni on taas vanha kylätalo, jonka ikkunat ja kattokin ovat alkaneet pahasti vuotaa. Viime aikojen kovissa sateissa on jo kerran satanut sänkyyn. Vesinorot jättävät valumamerkkejä pitkin seiniä. Ja huonot ikkunat tietävät suuria vaikeuksia lämmittää taloa.
Talon omistaja on lopultakin herännyt tajuamaan, että tätä vauhtia hänellä ei pian ole taloa, joka tuo mukavia vuokratuloja. Hän on siis päättänyt korjata. Tällä hetkellä hän tutkii korjaajien tarjouksia. Tästä tuleekin varmaan mielenkiintoinen projekti, raportoin töiden edistymisestä tulevissa viesteissäni.
3 kommenttia:
Oh, vaatehuone! Tu me fais rêver ! Minä voin vain haaveilla edes riittävästä kaappitilasta... Tänään saapui vihdoin Suomesta odottamani paketti kirjoja sekä kevättakkeja ja -vaatteita. Kirjat ovat pinossa lattialla ja vaatteet uhkaavasti horjuvassa läjässä sohvalla. Täällä oppii kummasti arvostamaan paitsi suomalaista lämmitystâ ja eristystä, myös asuntojen kaappitilaa! (Ainakin niissä kodeissa, joissa itse olen asunut, on aina ollut sopivasti kaappeja. Tietysti sekin riippuu asunnosta.)
Ihanaa, että pian on oikeasti kevät! Toivottavasti parin viikon päästä sattuu kaunis ilma! ;)
Tämä talvi on ollutkin varsinainen haaste kylmyyden ja kosteuden kanssa. Homeen poistoon seinistä löytyi Bricosta aine, joka tehosi nopeasti ja on pitänyt homeen poissa ainakin toistaiseksi. Aineen vaarallisuudesta en tiedä, siksi tuuletettiin tiloja ahkerasti.
no, siinä vaatehuoneessa on epämääräinen kokoelma vaatekaappeja ja hyllyköitä, sekä matkalaukkuja ja yksi matka-arkku, mutta tämän oudon asunnon hyvä puoli on tila. jos ottaa huomioon kaikki säilytystilat, minulla on varmaan kaksi kertaa ne 50 neliömetriä, joista maksan.
vielä ei ole ilmaantunut hometta, mutta juuri tullut talven sähkölasku vei jalat altani.
Lähetä kommentti