perjantai 30. heinäkuuta 2010

TUPPUKYLÄÄ

On tullut muutaman kerran puhuttua tästä tuppukylästä, jossa vietän lomani ja viikonloppuni. Koska nyt kävi ilmi, että joudumme muuttamaan tästä talosta ja voi olla, että muutamme kokonaan pois tästä kylästä, laitan kuvia, joita täällä olen räiskinyt, vähän niin kuin hyvästiksi tai pieneksi muistoksi.

Sinällään Fourques ei ole mitenkään mielenkiintoinen paikka ja ehkä juuri siksi niin mielenkiintoinen. Se on keskiverto etelä-ranskalainen kylä, ei kuvauksellinen, ei matkustelijoita houkutteleva, ei rikas tai ihmeellisen persoonallinen. Samanlainen maatalouskylän ja nukkumalähiön sekoitus kuin suurin osa tavallisista kylistä täällä etelä-Ranskassa alkavat olla. Osa asukkaista käy töissä ympäröivissä kaupungeissa: Arles, Nîmes, Montpellier, jopa Marseille. Toiset taas jatkavat pelloilla ja muovitunneleissa ahertamista kuin missä tahansa maaseudulla.

Listan täältä löytyvistä palveluista kirjasinkin jo aikaisemmin, tässä kuvia paikan kauniimmista ja rumimmista rakennuksista.


Pääkatu, tietenki Rue de la République ja yksi sen näteimmistä rakennuksista, muuten vuokrattavana, jos kiinnostaa. Takana häämöttää vanha kaupungintalo.


Entinen kaupungintalo edestä.


Yksityiskohta vanhalta kaupungintalolta. Rakastan näitä kivisiä pitsejä.


Vastapäätä oleva vanha juottokaukalo (?). Kuva on epäselvä, Nina on vetänyt juuri strategisella hetkellä (mitä lie kiinnostavaa tuolla alla).


Yksi kauneimmin entisöidyistä taloista pääkadun varrella. Tästä näkyy hyvin tuo paikallinen rakennuskivi.


Pitäisi kysyä näiltä ihmisiltä, miten he saavat kukkansa kukkimaan näin kauniisti varjoisalla kujalla ja vain pienissä ruukuissa melkein ympäri vuoden, kun meidän kasvit ei tahdo kukkia millään varjoisalla terassillamme.


Tyypillinen pikku aukio keskellä kylää, tyypillisen ristin ja tyypillisen oliivipuun kaunistama.


Kirkontorni pääkadulta päin.


Yksi näteimmistä, vasta korjatuista kaupunkitaloista.


Kaksi vasta remontoitua taloa lähellämme. Nämä pienet kaupunki- tai kylätalot, maison de village tai maison de ville, ovat nykyään muodissa ja hyvin haluttuja juuri lähistöllä, isommissa kaupungeissa työskentelevien nuorten perheiden kodeiksi.


Kylän maamerkki, keskiaikainen linnoitettu maatila kadulta päin, maatalousrakennuksineen.


Nämä maalaistalot ovat ilmiselvästi olleet ennen kylän keskustan ulkopuolella. Nykyään ne ovat tietysti keskellä kasvanutta kylää ja monet niistä on muutettu huoneistoiksi. Toisilla on kuitenkin edelleen vihannestarhansa kadun varressa.


Mitä tapahtuu, kun halutaan vanhan kylän viereen tehdä jotain uutta, mutta silti "tyypillisen provencelaista". Tämä uus-vanha kaivo ilmestyi keskelle vanhaa tietä, joka haluttiin sulkea ja viereen rakennettiin iso parkkipaikka, aivan pääkadun päähän ja sen kauppojen viereen. Vaan eipä auttanut, parkkipaikka on melkein aina tyhjä ja autot pitää silti tunkea pääkadun varteen tai jonnekin, täysin kielletylle pysäköimispaikalle keskelle kylää.


Pieni katu vanhan kylän alueella.


Ja sitten katu uuden kylän puolelta. Nämä kylätaloiksi naamioidut rivitalot rakennettiin muutama vuosi sitten vanhan kyläkeskuksen viereen rakennettuun uuteen kylänosaan, asunnontarpeen räjähdettyä kylässä viereisistä kaupungeista muuttavien uusien asukkaiden vuoksi.


Uuden kylän keskustan tekoitalialainen piazza.


Uusi kaupungintalo.


Uutta kerrsotaloasutusta. Miksihän tätä etelä-Ranskaan levinnyttä tyyliä pitäisi kutsua? Neopalazzoksi? Tehdään isoja laatikoita ja roiskitaan sitten pilareita, parvekkeita ja loggioita sinne tänne...


Päiväkoti-koulukompleksi. Muut julkiset rakennukset ja kylän sydäntä ympäröivät omakotitalo-asutukset ovat niin rumia ja banaaleja, ettei niitä kehtaa edes kuvata.


Tässä maassa rakastetaan liikenneympyröitä. Ja niiden koristaminen on taidetta. Toisissa on kukkaistutuksia, toisissa kaupunkia kuvaavia symboleita, toisissa taas veistoksia. On kuulemma suuri bisnes, tuo veistosten myyminen kunnille. Tämän liikenneympyrän sisään on raahattu tuhatvuotinen, kunnalle lahjoitettu oliivipuu, yksi Provencen symboleista.

Se siitä vierailusta. Kylän parhaat ja pahimmat palat. Viikon kuluttua alkavat kylän nimikkojuhlallisuudet, la fête votive. Ja syyskuun alkupuolella on suurtapahtuma, la foire aux chevaux eli nimensä mukaisesti hevosmarkkinat, vaikka itse asiassa se on ihan muuta; luvassa on kulkuetta ja muita juhlallisuuksia. Ja aina, maan tavan mukaan, mukana on hevosia ja härkiä. Luultavasti ehdin vielä raportoida niistä, ennen uusia haasteita.

4 kommenttia:

Stazzy kirjoitti...

Onpas... kylä. Tulee mieleen ihan sejokukylä jossain Bézièresta metsään päin. Kaikki ne kai on aika saman näköisiä.

Tuohon liikenneympyräasiaan kommentoisin, että käsittääkseni ne ovat niin suosittuja koska liikenneympyrän suunnitelmaansa kaavoittava legoinsinööri saa sen rakennuskuluista provikan. Siis, henkilökohtaisella tasolla ympyröiden rakentaminen on tavallisten risteyksien rakentamista kannattavampaa.
Mikä sitten johtaa aika surkuhupaisiin ympyräsijoitelmiin...

"Il paraîtrait qu à chaque fois qu un rond point de ce type est aménagé (entre 700 000 euros pour le plus petits à 2 millions pour les plus grands !), 2% de la valeur part en prime partagée entre les instigateurs, ce qui arrondit très sérieusement les fins de mois de certains !"
*lähde*

Fifi kirjoitti...

Kuvistasi huomaa jälleen kerran sen saman asian, josta viimeksi puhuimmekin: näistä uusista rakennuksista puuttuu tyystin kaikenlainen charmi, vaikka ne kuinka olisi rakennettu "provencelaiseen tyyliin". Aixissakin katedraalin ja mairien tienoon ja Quartier Mazarinin talot ovat paljon viehättävämpiä kuin uudet ja komeat mutta sieluttomat Sextius-Mirabeaun rakennukset.

Jos vallan sopii uteliaaksi heittäytyä, tuliko teillä jokin äkillinen muutos suunnitelmiin vai oletteko pidempään harkinneet muuttamista...?

Airelle kirjoitti...

tosi on banaali kylä, silleen ehkä kiinnostava sille, joka haluaa tietää, millaista on TODELLINEN elämä täällä eteläisellä maaseudulla. matkailijan unelmaa taas löytyy ihan riittävästi tuossa vieressä Arlesissa.

ja uusrakentaminenkin on ihan yhtä banaalia. hyvä esimerkki vanhaan ympäristöön sopivasta uusrakentamisesta on mielestäni Avignonin keskusta, vai mitä, Fifi?

mitä liikenneympyriin tulee, niin uskon, että raha-kysymys sekin, kuten kaikki aina. mutta hidastaa ne tietysti mukavasti yölliset (ja päivälliset) rodeon ajajat, siten ne on liikenneturvallisuuden ja melun kannalta hyviä.

muuttosuunnitelmista kommentoin enemmän facebookissa ;-)

pinea kirjoitti...

Minä tulen kommentteineni jälkijunassa, mutta näitä pikkukyliä on kyllä hauska katsella kuvista! Nuo vanhat talot ovat niin nättejä, kun taas uudet... Ne näyttävät siltä, että lähtevät ensimmäisen puhurin mukana ilmaan.

Noita liikenneympyröitä me ainakin jaksamme aina ihailla. Ne ovat kuin taideteoksia, ja ikään kuin toivottavat tervetulleeksi kylään.

Kerro muuten joskus siitä ranskalaisesta laista (?) jonka mukaan jokainen tontti täytyy aidata, oli se sitten muurilla tai ihan vaan melkeinpä kanaverkolla? Joskus ne näyttävät niin hölmöiltä, kun plaania maalla olisi, mutta tontti on silti aidattu (usein kovin kevyesti).