Vaikka minulla onkin kiintopiste Pariisissa, sinne töiden perässä muuttanut paras ystävättäreni ja osa hänen perheestään ja aina Pariisissa käydessäni ainakin näen heitä, jos en suoranaisesti asu kotonansa, on minulle tärkein syy Pariisiin asti raahautumiselle aina jokin näyttely. Se on perimmäinen kimmoke, joka saa minut näkemään sinne matkustamisen vaivan, taas kerran. Kaikki muu, kaupungissa asuvien tai siellä käymässä olevien ystävien tapaaminen, nähtävyyksien katselu, ostokset tai passin haku (nykyään passin voi järjestää enää Suurlähetystö, joten uuden passin saa vain pääkaupungissa käymällä) ovat vain lisäbonusta.
Calude Monet (kuva via nndb.com)
Tälläkin kertaa ensimmäinen sytyke lähteä matkaan oli Claude Monet'n suurnäyttely Grand Palais'ssa. Matkasta tulikin oikeat Monet -orgiat. Siksi heti ensimmäisenä päivänäni Pariisissa palelin urheasti kaksi tuntia kylmässä päästäkseni tutustumaan näyttelyyn. Se oli laaja ja kattava näytös hänen työstään nuoruusvuosista viimeisiin tauluihin. Näyttely oli tietysti tupaten täynnä ja sain venytellä kaulaani monessakin kohtaa nähdäkseni taulut ihmisvilinältä.
Itse asiassa parhaimmaksi nautinnoksi muodostuikin Musée Marmottan Monet, jonne en ollut koskaan aiemmin osannut mennä. Museolla on suurin olemassa oleva kokoelma Monet'n töitä, koska se on saanut kaksi suurta lahjoitusta, maalarin lääkärin ja mesenaatin perillisiltä ja maalarin omalta pojalta. Museo onkin kieltäytynyt antamasta taulujaan, joiden joukossa kuuluisa Impression, soleil levant, josta impressionismi sai nimensä, lainaksi näyttelyyn, peläten menettävänsä kilpailuetunsa, kun kaikki Monet -fanit tulvivat suurnäyttelyyn.
Museossa olikin mukavan rauhallista ja tarpeeksi tilaa ihailla tauluja, jostain ulkomaalaisesta koululuokasta huolimatta. Se oli todella hyvä lisä suurnäyttelylle. Itse asiassa taisin pitää sen Monet -näyttelystä enemmän. Suuri osa museon tauluista on Monet'n Givernyn -kodin ajalta. Givernyssä Monet maalasi ennen kaikkea puutarhansa kukkia ja lummelampea. Miettiessäni, mikä minua niin viehättää juuri Monet'n töissä, tulin siihen tulokseen, että se on varmaankin ns. déformation professionnelle, ammattilähtöinen vääntymä. Puutarhurina olen erittäin herkkä hänen kuvilleen, joista näkyy todellinen puutarhurin rakkaus ympäristöönsä.
Lopetin Monet -elämykseni Orangerien museoon Tuileries -puiston kupeessa. Siellä näkee Monet'n lahjan Ranskan tasavallalle: valtavat Nymphéas -taulut. Kahden ovaalin salin seinille on kiinnitetty molempiin neljä isoa taulua, usean pienemmän yhdistelmiä, jotka täyttävät koko tilan.Orangeriessa on aina jonkin verran väkeä, muttei sielläkään Grand Palais'n tungosta. Rauhaisassa tilassa voin keskittyä lummelampien sinivihreään ilmapiiriin.
En oikein käsitä turisteja, joiden ainoa into on ottaa itsestään kuvia taulujen taustaa vasten. Ja sitten taas vilkkaasti eteenpäin. Onko matka kasa postikortteja vai elämyksiä? Hauskin esimerkki mielestäni oli se aasialainen, joka juoksi hätäisesti huoneesta toiseen ja otti systemaattisesti kuvia kaikista tauluista, päästä päähän. Ehkä hän ajatteli kasata ne jollain tietokone -ohjelmalla panoraamakuviksi kotonaan. Mutta miksei mieluummin sittenkin tunne elämystä livenä taulujen edessä, sen sijaan, että yrittää säilöä sen mukaansa kotiinviemisiksi ja kokea elämys tietokoneensa näytön ääressä.
Täytyy kyllä myöntää, että nuorempana itsekin tehtailin matkailuelämyksiä liukuhihnalla. Aina oli kiire eteenpäin, seuraavaan nähtävyyteen, seuraavaan museoon, seuraavan taulun eteen. Ehkä se on vanhenemista, että oppii ottamaan rauhallisemmin ja nauttimaan hetkestä. Avaa itsensä elämykselle eikä enää vain kasaa valokuvia varastoon. Istun salin keskellä olevalle penkille ja katselen hajamielisesti taulua edessäni. Kun olen tarpeeksi rento, tuntuu siltä, että sukellan taulun sinisen pinnan alla, veden viileyteen, lumpeiden sekaan.
Tällä kertaa minulla oli niin paljon aikaa Pariisissa, että näiden pääkohteiden lisäksi ennätin käydä myös Guimet -museossa, Basquiat'n näyttelyssä ja David Hockneyn iPadille tekemien töiden näyttelyssä. Lisäksi mahtui mukaan yksi rauhallinen koti-ilta, jolloin voimme jutella ystäväni kanssa rauhassa, yksi japanilainen ravintola-ilta ja ilo tavata opiskeluaikainen ystävä, sekä romanttinen pasta -illallinen Seilorin kanssa, joka tuli perässäni yhdeksi yöksi ja päiväksi työmatkalle ville lumières'iin, valon kaupunkiin. Todella hyvä ja täyteen pakattu nelipäiväinen, jonka jalkani vieläkin muistavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti