sunnuntai 24. toukokuuta 2009

VARMAANKIN VIIMEINEN

kuva synnyinmaasta - tällä kertaa.


Auringonlasku kotilahdella

Laitoin tuon musiikin vähän pilamielellä. Jos se teistä tekee blogin hirveän hidassoutuiseksi, saahan sen poiskin. Musiikkivalikoimakaan ei ole mielestäni ihmeellinen, jos onnistun, yritän vähän parannella sitä myöhemmin. Haluaisin ensisijassa etelästä tulevaa musiikkia, mutta monia kappaleita, joita etsin, ei löytynyt valmiin ohjelman valikoimista.
Toivottavasti pitkä viikonloppu on ollut kaikille mukava ja lepuuttava.

perjantai 22. toukokuuta 2009

KARMEAA

source: google
En tällä kuvaa helatorstaista, joka oli ja meni hiljaisesti. Sen sijaan haluan puhua tuosta kauheasta rikoksesta, jota haudotaan korkeissa piireissä Brysselissä: Komissio haluaa antaa luvan kutsua punaisen ja valkoisen viini sekoitusta tästä lähin roséksi. Mikä hirveä ajatus. Niin kuin rosé ei olisi monimutkaisen viininvalmistustekniikan tulos, ei mikään sekoitus.
Ranskalaiset eivät tietenkään ole ottaneet tätä ajatusta hyvällä vastaan. Ovathan he maailman suurimmat rosé-viinin tuottajat. Ja kaikesta ranskalaisesta rosésta jopa 80 % tulee rakkaan Provencemme alueelta. Noin kolme neljänestä provencelaisesta viinistä olisi kuulemma roséta.
Rosé on sitä paitsi uudessa nousussa maailmalla. Sen huono imago on parantunut ja se pärjää paljon paremmin kuin muut viinilaadut. Se on mukava kesäviini, joka juodaan kylmänä ja sopii hyvin kaikkiin kesäisiin ruokiin.
Itse juon mieluiten roséta. Tiedän, että viinikulttuurissani on iso lovi, jota ei ole pienentänyt 25 Ranskassa vietetyä vuotta, mutten ole koskaan oppinut pitämään punaviinistä ja valkoistakin juon vain puolipakosta. Sen sijaan voin juoda roséta ympäri vuoden ja minkä tahansa kanssa. Ja kuten ruokani kanssa, pidän eniten siitä, mikä tulee omalta seudultani. Vihaan noita chileläisiä omenoita, brasilialaisia päärynöitä ja etelä-afrikkalaisia mansikoita tai mitä lie. Ruuan pitää tulla vieressä olevilta pelloilta ja viinin takapihan viinitarhoista. Siis kuvainnollisesti. Olen varma että eteläisen pallonpuoliskon viinit ovat ihan hyviä, mutta itse haluan juoda provencelaista. Ainoa, jota siedän toiselta puolen maapalloa tuotettavan ovat rugbyn pelaajat, vai mitä, tytöt?

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

KIRJOJA, KIRJOJA, KIRJOJA




















Kirjojen kustannus ja myynti elää suurta murroskautta: kirjoja voi nykyään ostaa ja kuluttaa uusilla tavoilla, sähköisesti, internetin kautta jne. Olen ajatellut suhdettamme kirjoihin ja näiden uusien muotojen merkitystä sen jälkeen, kun isäni kuoli viime marraskuussa.

Isäni oli intohimoinen kirjojen keräilijä ja lukija. Häneltä jäi iso kokoelma kirjoja, kaikenlaisia ja monista aiheista. Vaikka joukossa on vanhojakin teoksia, ei se ollut hänelle sijoituskohde vaan hänen moninaisten kiinnostuksenkohteidensa heijastuma. Hän vietti vapaa-aikansa Helsingin antikvariaateissa ja kirjahuutokaupoissa eikä koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta käydä uudessa kirjakaupassa matkoillaan ja retkillään.

Ikävä kyllä, kun en tiedä, voimmeko pitää asunnon, jossa kirjat nyt ovat, olen joutunut ajattelemaan kirjojen myyntiä. Siksi olin yhteydessä Bibliofiilien Seuran hyvin avuliaaseen asiantuntijaan, joka ehdotti käyvänsä omalla ajallaan kirjat läpi ja vievänsä seuran syksyiseen huutokauppaan ne, jotka voisivat herättää huutajien mielenkiinnon. Siten ne saisivat edes uuden kodin, jossa niitä arvostetaan. Ja minun pitäisi nyt käydä läpi kirjat erottaakseni joukosta ne, jotka haluan pitää. Mikä työmaa!

Keskusteltuani tuon nuoren miehen kanssa ja toisaalta luettuani australialaisen kirjailijan ja bloginpitäjän, Vicky Archerin ihanasta blogista hänen mietteitään kirjoista ja kirjakaupasta, ryhdyin siis miettimään omaa suhdettani kirjoihin. Bibliofiili vaikka onkin tuo nuori mies sanoi kannattavansa kirjarovioita, koska niin monet kirjat eivät ole sen kunnioituksen arvoisia, joka meillä tänään on kaikkia kirjoja kohtaan. Minua, joka on kasvatettu kirjojen ihannoijaksi, ajatus ensin puistatti.

Mutta kun asiaa ajattelen, on meillä paljon kirjoja, joiden arvo ei tulevaisuudessa ole kummoinenkaan: kurssikirjoja, halpoja pokkareita, vanhoja matkakirjoja ja mitä vielä. Toisaalta, kun ajattelee kaikkia niitä kirjoja, jotka lukee vain kerran ja niitä, joita tarvitaan vain niiden asiasisällön vuoksi, on selvää, että sähköisessä muodossa olevat kirjat ovat paljon keveämpiä ja vähemmän tilaa vieviä.

Sitten on erikseen kaikki ne kirjat, joita haluamme selailla, koskettaa, haistella, ihastella ja tarkastella yhä uudelleen. Jotka pitää ensin nähdä, eikä ostaa internetistä. Tunnustan myös olevani kirjakauppafriikki, joka käyttäisi kaiken aikansa noissa ihanissa paikoissa. Ja usein - vaikka rahapussi ja lukemiseen jäävä aika eivät antaisi myötä - kävelen ulos niistä taas uusia kirjoja kassissa. Siksi toivon todella, että oikeat kirjakaupat löytäisivät tapoja, joilla pysyä hengissä tässä muutosajassa ja myös pitää yllä ja ravita meidän lukuintoamme ja kirjarakkauttamme. Käynnit suosikkikirjakaupoissani ja uusien löytäminen ovat lempihetkiäni, joista en haluaisi luopua.

Muutamia suosikkikirjakauppojani:
Helsingissä tietenkin Akateeminen kirjakauppa;
Lontoossa se vanhin ja romanttisin ihanine rappusineen, jonka nimeä en nyt muista;
Aix-en-Provencen englantilainen kirjakauppa, Book in Bar, myös sen teehuoneen vuoksi;
Arlesissa La librairie Actes Sud, joka on myös kirjankustantaja ja Harmonia Mundi, joka myy myös musiikkia;
ja Nyonsissa Librairie de L'Olivier, hyvä valikoima seutukirjallisuutta.

Isäni Armas Aarre Saveliuksen, kirjojen rakastajan, muistolle.









perjantai 15. toukokuuta 2009

PERJANTAIN KUKAT


Varastin tämän idean tästä aivan ihanasta blogista. En aio tehdä tästä joka viikkoista numeroa, kuten Anna Spiro, mutta hänen kertakaikkiaan kauniit kuvansa innoittivat minut yrittämään omaani. Valkoiset hortensiat ilahduttavat minua makuuhuoneessani tämän toukokuun ollessani kaukana eteläisiltä kukkakedoiltani.

torstai 14. toukokuuta 2009

MUISSA MAISEMISSA

Varastin juuri tämän omaan tilanteeseeni niiiiin sopivan otsikon tästä ihanasta blogista. Koneella lennettiin muutama tunti ja kohta olikin maisema tämän näköinen:
Nina ei tälläkään kertaa tykännyt lentämisestä. Mikä lie trauma tullut talvella, jolloin hän lennon lopussa pyrki aivan hurjana ulos koristaan. Sen koommin tuo ei ole tahtonut mennä takaisin kuljetuskoriinsa, ei sovulla ainakaan. En tiedä, kuinka kauan hennoon alistaa hänet moiseen rääkkiin; toisaalta en hennoisi jättää häntä Ranskaankaan näin pitkäksi aikaa. Ja tytärkin tahtoo välillä nähdä koiraansa.

Tuli myös vieras etelästä. Kävimme merillä ja aina Tallinnassa asti. Ilmat olivat myötäiset, kohtalaisen keväiset ja Suomi näytti hymyilevät kasvonsa. Olen siitä ylpeä. Vaikka sitten onkin vaikeampi selittää, miksi elää mieluummin etelä-Ranskassa (“no, kun ei täällä aina ole näin mukavaa“…)


Viettäisin kyllä mieluusti enemmänkin aikaa Suomessa, kesällä, mutta vielä ei elämäntilanne anna siihen mahdollisuutta. Talvella taas voisin unohtaa koko maan olemassaolon. Minulla on oikea viha-rakkaussuhde Suomeen.