Varastin juuri tämän omaan tilanteeseeni niiiiin sopivan otsikon tästä ihanasta blogista. Koneella lennettiin muutama tunti ja kohta olikin maisema tämän näköinen:
Nina ei tälläkään kertaa tykännyt lentämisestä. Mikä lie trauma tullut talvella, jolloin hän lennon lopussa pyrki aivan hurjana ulos koristaan. Sen koommin tuo ei ole tahtonut mennä takaisin kuljetuskoriinsa, ei sovulla ainakaan. En tiedä, kuinka kauan hennoon alistaa hänet moiseen rääkkiin; toisaalta en hennoisi jättää häntä Ranskaankaan näin pitkäksi aikaa. Ja tytärkin tahtoo välillä nähdä koiraansa.
Tuli myös vieras etelästä. Kävimme merillä ja aina Tallinnassa asti. Ilmat olivat myötäiset, kohtalaisen keväiset ja Suomi näytti hymyilevät kasvonsa. Olen siitä ylpeä. Vaikka sitten onkin vaikeampi selittää, miksi elää mieluummin etelä-Ranskassa (“no, kun ei täällä aina ole näin mukavaa“…)
Viettäisin kyllä mieluusti enemmänkin aikaa Suomessa, kesällä, mutta vielä ei elämäntilanne anna siihen mahdollisuutta. Talvella taas voisin unohtaa koko maan olemassaolon. Minulla on oikea viha-rakkaussuhde Suomeen. 
1 kommentti:
Viha-rakkaussuhde on minullakin kotimaahan ;) Jos jotakin kaipaan, se on kirjastot. Ja viileä tuulenhenkäys. Muuta? En nyt ihan heti keksi...
Lähetä kommentti